Minitytöt 2012

Tässä on jengi, joka puhaltaa yhteen hiileen niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin!

Vuonna 2012 syntyneiden minityttöjen joukkue on ehtinyt kokea vuosien varrella paljon yhdessä. On juhlittu suuria turnausvoittoja, napsittu kotiin tuomisiksi himmeämpiäkin mitaleja ja joskus (harvoin) on jouduttu nielemään myös tappion karvasta kalkkia. Mutta oli sitten kyseessä voitto tai häviö, tämä porukka jaksaa kannustaa ja tukea tovereitaan aina täydellä ToPo-sydämellä!

Vaikka yhteishenki on tiivis ja osa tytöistä on pelannut yhdessä liki puolen vuosikymmenen ajan, niin tässä joukkueessa on aina uudet tulokkaat otettu avosylein vastaan. Ja ovet pysyvät auki jatkossakin, tässä jengissä kukaan ei jää yksin.

Tälle kaudelle tytöille uutena asiana on tullut 5 vastaan 5 peli, jonka mukana hyökkäys- ja puolustuspeliin on tullut paljon uutta ja jännittävää opittavaa. Lisäksi myös fysiikkaharjoitteluun on satsattu entistä enemmän.

Joukkue on ollut onnekas, sillä valmennustiimi on pysynyt jo vuosikaudet samana. Kokeneet, monissa liemissä keitetyt koutsit Lotta, Elisa, Nea ja Jade jaksavat päivästä toiseen innostaa ja sytyttää tytöt antamaan parastaan. Lisäksi nyt on saatu mukaan myös hieman tuoreempaa näkemystä, kun uusi koutsi Annina on liittynyt valmennustiimiin. 

ToPon vuonna 2012 syntyneet minitytöt pelaavat tällä kaudella kahden joukkueen voimin eteläisen alueen 1. ja 3. divisioonien U11-sarjoja.

Vielä mahtuu mukaan uusia koripalloilijan alkuja! Mukaan voit tulla saapumalla paikalle harjoituksiin ja ilmoittautumalla siellä valmentajalle tai klikkaamalla tähän linkkiin pääset täyttämään ilmoittautumiskaavakkeen.

Joukkueenjohtaja antaa myös mielellään lisätietoja koripalloharrastuksesta kiinnostuneille. Ilmoittautuminen ei ole sitova sillä seurassamme on kahden viikon kokeilujakso.

Varusteina harjoituksiin tarvitset vain sisäliikuntaan sopivat vaatteet, sisäpelikengät ja vesipullon. Ensimmäisissä harjoituksissa ei vielä tarvita omaa palloa. Pallon voi hankkia sitten, kun innostus iskee.

Tervetuloa mukaan! 

Harjoitusvuorot:

Maanantai klo 18-19, Munkkivuoren ala-aste

Keskiviikko klo 18.40-19.50, Pirkkolahalli 1

Torstai klo 18.15-19.30, Olympiastadion

Yllä olevat harjoitusvuorot ovat salivuorot kaudelle 2022-2023. Oheisharjoitteluajat saat suoraan valmentajalta.


Valmentajat:

Jade Suhonen, muikku.jade(at)hotmail.com, 0400-225959

Lotta Toivonen, lotta.toivonen(at)live.fi, 050-538 2035

Elisa Helin

Nea Welling



Joukkueenjohtaja:

Jani Kortti

topotytot2012(at)iku.fi, 040 547 1219