otteluselostus Jorma - MökÄ
Moi !Jorma oli kovana kotonaan JärvenpäässäKoriskauden viimeiseen matkamatsiin lähdettiin kimppakyydillä perinteiseen tyyliin Rigarin edestä hyvissä ajoin ennen viime torstai-illan vieraspeliä Jormaa vastaan Järvenpäässä. Vastassa oli sarjan kärjessä heiluva Jorma, jolle syksyllä kärsitty 27 pinnan kotitappio oli vielä hyvin muistissa. Pienen hakemisen jälkeen pelipaikalle Järvenpään Maaseutuopistolle löysi tiensä 8 Mökin Äijää.Lämmittelyvaiheessa kentällä huomio kiinnittyi koviin korirenkaisiin, jotka sylkivät pallon ulos raudasta turhankin helposti ( jota ei kylläkään matsissa huomannut ). Vastustajan 8 miehinen joukkue oli pitkälti sama kuin edellisessä kohtaamisessa Haagassa. Jorman rosterista erottui etenkin suojalaseilla pelaava vantteran vahva virolaistaustainen voimapelaaja.Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Karru, Esa, Vellu, Jukka, ja Tero.1. erä lähti hyvin käyntiin Teron ja Karrun tekemillä koreilla. Äijät olivat alusta asti hereillä ja tilanteet vaihtuivat tasaisissa merkeissä kentän molemmissa päissä. Jorman virolaiset vahvistukset osoittivat heti ottelun alussa vaarallisuutensa korin alla. Sekä levypallot että korinaluskamppailut päättyivät järjestään näiden pelimiesten kouriin ja hyväksi. Hyökkäyspään toimiessa avausjaksossa hyvin sekä Calle että Vellu pääsivät pisteiden makuun ennen peliajan päättymistä. Ensimmäinen erä niukasti Jormalle 23-22.2. erässä Jorma selvästi kovensi otteita ja nosti pelitempoa. Callen käsi kävi tarkkana, mutta sekään ei riittänyt Jorman rynnistykselle. Äijien heittoprosentti oli läpi ottelun hyvä, ehkäpä kauden parasta luokkaa. Hyökkäyspään levypallomenetysten jälkeen pääsi vastustaja helposti juoksemaan nopeita koriin johtaneita hyökkäyksiä. Erä Jormalle 27-19, puoliaikatuloksen ollessa isännille 50-41.3. erässä jatkui molempien joukkueiden pistetehtailu. Ana viihtyi hyvin tiukoissa tilanteissa ja löysi itsensä useamman kuin kerran vapariviivalta. Ottelun kahdeksasta sisään heitetystä vaparista puolet syntyivät 3. erässä. Taktisesti molemmat joukkueet pyrkivät sekoittamaan vastustajan hyökkäyskuvioita miespuolustuksen turvin. Vauhdikas erä Jormalle pistein 30-26. Viimeiselle jaksolle siirryttiin tilanteessa 80-67.4:s erässä Äijät jatkoivat hyviä peliotteitaan 13 pinnan takaa-ajoasemassa. Vellu säkitti tehokkaasti kymmenellä pisteellä. Onnistumisia pistesarakkeeseen merkkauttivat lisäksi Karru, Jukka, Ana, Calle ja Tero. Erä jälleen isännille, nyt pistein 28-26. Summerin soidessa valotaulu näytti MökÄlle muhkeat 93 pinnaa. Valitettavasti vain Jorman pisteluku näytti vieläkin suurempaa lukemaa eli peräti 108 pinnaa. Hyvän ottelun vei Jorma pistein 108-93.Huomioita pelistä: Paljon pisteitä hyvällä heittoprossalla / MökÄn kauden vika vieraspeli / 5 Äijää kaksinumeroisilla pistetehoillaPerjantaina Haagassa kauden vika matsi Kuhia vastaan alkaa klo 18.15. Ilta jatkuu päättäjäisten, saunomisen ja illanvieton merkeissä – Hyvä MökÄ !Pisteet: Karru 16, Vellu 19, Jukka 3, Ana 11, Calle 31, Tero 13Raportoi,Karru