otteluselostus MökÄ - Hukkabasket

 

MökÄ - Hukkabasket 15.02.2013

Moi ! Äijät eivät antaneet mahdollisuuksia HukilleViime perjantaina Äijät osallistuivat menestyksekkäästi Hukkajahtiin Haagassa pelatussa kauden 7. kotipelissä.  Oli aistittavissa, että selvästi nälkäinen ja sisuuntunut Äijälauma oli kahden peräkkäisen hävityn ottelun jälkeen valmiita siirtymään takaisin voittokantaan.Ennen ottelua huomio kiinnittyi Sipoon perukoilta vieraaksemme saapuneen Hukkabasketin pieneen ja pienikokoiseen 6 pelaajan kokoonpanoon. Ottelun jälkeen saadun tiedon mukaan, osa kokoonpanosta ja arvatenkin sen pitkästä päästä, osallistuivat samaan aikaan Penkkareihin. Syksyllä joukkueiden välisestä ottelusta Sipoon monitoimihallissa muodostui tiukka, MökÄn viedessä voiton 4 pinnalla. Kotijoukkue oli saanut jalkeille 9 Äijän kokoonpanon, josta Esa oli tosin merkitty toiseksi ottelun toimitsijoista. Pienellä järjestelyllä onneksi Esakin saatiin ottelun loppupuolella tositoimiin parketin puolelle. Tuomioiden jakamisesta vastasi jämäkkä tuomaripari Vikman & Laurasvaara. Paikalla ollut yksi katsoja oli arvatenkin yhden nuoren Hukan isä.  Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Ana, Vellu, Pekka, Kouvo, Karru1. erän avauspisteet nakutti Kouvo tarkasti vapariviivalta. Kuten olettaa saattoi, oli pelin hallinta ensimmäisestä peliminuutista lähtien MökÄn käsissä.  Odotettua oli myös Hukkien makaava paikkapuolustus, jonka avaamiseen Äijät löysivät tarvittavat lääkkeet. Heittopeli oli uomissaan, josta osoituksena kolkki Vellulle sekä Callelle. Kentän pisin pelaaja Karru pääsi hääräämään vastustajan korilla erässä 5 pinnan edestä. Erä MökÄlle 16-10. 2. erässä alkoi Anan näytös. Äijä löysi oikeat askelmerkit ja ratkaisi hyvällä prosentilla ajamalla tai heittämällä vapaasta paikasta vapariviivan tuntumasta. Makelle kirjautettiin tilastoihin onnistunut kakkonen. Hyvän joukkuepelin ja iloisen peli-ilmeen seurauksena erä kotijoukkueelle pistein 14-9. Lyhyelle n. 5 minuutin erätauolle siirryttiin tilanteessa 30-19. 3. erässä kuuman pelaajamme Anan ohella Kouvo haastoi Hukkia puolustuspään kovalla karvauksella pelissä neljän stiilin arvoisesti. Anan erässä tekemät 7 pinnaa siivittivät Äijät mukavan ja turvallisen tuntuiseen johtoasemaan. Erä jälleen Äijille, nyt pistein 19-9. Jakson päättyessä MökÄ johti peliä selvästi mutta pieninumeroisesti pistein 49-29. 4. erässä Hukat näyttivät antavan periksi Äijäjahdin seurauksena. Muutamasta vastustajan nopeasta huolimatta erän tapahtumat keskittyivät Hukkabasketin puolelle pelikenttää. Esa, Mikko ja Kouvo kaunistelivat loppulukemia heittäen kukin kakkosen pohjaan. Viimeinenkin erä MökÄlle 20-10 ottelun voiton jäädessä Munkkalaisille pistein 69-38.Huomioita pelistä:  MökÄ takaisin voittokantaan / Kaikki Äijät pisteillä / Anan kuuma peli P(pisteet) / V(virheet) / T(tekut): Karru 11/1, Esa 2/-, Vellu 7/1, Kouvo 4/1, Ana 13/4, Calle 26/2, Pekka 2/1, Make 2/-, Mikko 2/2 Raportoi,Karru