otteluselostus MökÄ - HNMKY Academy

 

 

Moi !                                                                                                MökÄ – HNMKY Academy  05.02.2016

Akatemia ” tornitti ” Äijät!

Pitkäksi venyneen joululoman jälkeen päästiin vihdoin tositoimiin heti helmikuun alussa MYK:ssa pelatun kotipelin merkeissä. Vastaan saatiin nuorekas seitsenmiehinen HNMKY Academy, jonka pelaajistosta erottui kaksi yli kaksimetristä hujoppia. Oma jalkeille saatu kahdeksikkomme oli kovan haasteen edessä; miten saada pysäytettyä vastustajien sentterit korin alla?

Tuomarikaksikkona oikeutta olivat jakamassa päätuomari Pauli Tele sekä aputuomarina Bashkim Berbatouci.

Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Jussi, Karru, Pekka, Mikko ja Spede

1. erän Äijille pistetili saatiin avattua Jussin pussitettua mielipaikaltaan kakkosen sisään. Muutoinkin peli lähti MökÄn kannalta hyvin liikkeelle viisikon tehdessä hartiavoimin töitä molemmissa päissä kenttää. Akatemian sentterit saatiin pidettyä kurissa kurinalaisella puolustuksella. Pekka jatkoi syyskauden hyviä otteitaan 8 pinnan edestä. Erä isännille 14-10.

2. erässä MökÄn hyvä ote katosi pisteiden jäädessä ainoastaan 10 pinnaan. Pekan lisäksi korisukkaa heilutti Jussi ja Karru. Akatemian hujopit dominoivat ribareita sekä hyökkäys että puolustuspäässä. Lisäksi kaarisyötöt löysivät korkealla korin alla heiluvat kädet aivan liian usein. Lyhyelle erätauolle mentiin Akatemian viedessä 2.erän 15-10 ja johtaessa peliä pinnalla tilanteessa 25-24

3. erässä Spede ja Suhina nousivat hyvin esiin tehden kumpikin 4 pinnaa erän 12 pinnasta.  Nuoret ja hyvävoimaiset Naminkalaiset vyöryttivät hyökkäyksiä Äijien kenttäpäätyyn kerta toisensa jälkeen. Selvästikin polttoaine alkoi olla lopussa Äijien tankissa ja juoksujalka painamaan ottelun edetessä kolmannen erän loppua kohden. Erä Naminkalle 22-12 ja ottelu ennen viimeistä erää vieraille 47-36.

4. erään MökÄ löysi hyvän peliotteen ja taistelutahdon. Pekka viimeisteli ensimmäisen erän tapaan 8 pinnaa Karrun ja Anan kompatessa mukana 11 pinnan edestä. Anan erän loppuun heittämä ennakkoluuloton kolkki oli komea. Viimeinen erä hienosti kotiin ja Äijille pistein 21-17 pelin mennessä hyville vastustajille pieninumeroisin lukemin 64-57.

Huomioita pelistä: Akatemian sentterit / Pekka! / Anan kolkki

P(pisteet) / V(virheet) / T(tekut): Karru 10/3, Jussi 9/5, Jukka 4/1,  Pekka 23/2, Mikko -/-, Ana 7/2, Spede 4/-

Raportoi,

Karru