ToPon uusi hallitus esittäytyy

20.6.2021

ToPon vaalikokous pidettiin toukokuun 25. päivänä etäkokouksena vallitsevien epidemia rajoitusten johdosta.

Kokouksessa valittiin uusi hallitus ja päätettiin yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta vastaamaan nykypäivää. 

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Tuomas Kohila ja hallituksen jäseninä jatkaa Ville Hailikari ja Jomi Suhonen. Uusina jäseninä hallituksessa aloittaa Hanni Tyry, Jukka-Pekka Mustalahti sekä Vesa Aittomäki. Antti Lindholm ja Juha Nieminen eivät jatka hallituksessa ja esitämme mitä suurimmat kiitokset Antille ja Juhalle monivuotisesta hallituspestistään.


ToPon hallitus esittäytyy:


Tuomas Kohila, puheenjohtaja

Olen kolmannen polven munkkalainen. Topossa aloitin 8-vuotiaana ja peliura jatkuu edelleen. Topon hallituksessa olen ollut vuosien saatossa useaan otteeseen jonka lisäksi olen myös toiminut Topon liigajoukkueen hallituksessa. 

Tavoitteeni hallituksessa on kehittää seuraa ammattimaisesti toimivaksi ja kestävällä pohjalla kasvavaksi koripalloseuraksi. Erityisesti lähellä sydäntäni ovat nuoret tyttö- ja poikapelaajat, joille haluan tarjota mahdollisuuden tuntea samanlaisia elämyksiä ja kokemuksia, joita itse sain kokea nuorena.

Ammatiltani olen yrittäjä jo 21 vuoden ajan ja koulutukseltani diplomi-insinööri.

Ville Hailikari

Hallituksen jäsenenä olen ToPossa nyt toista kertaa (viimeksi noin 10 vuotta sitten) ja tälläkin kertaa jo neljättä vuotta. Vannoutuneena Topolaisena on ollut ilo päästä seuraamaan seuran kehittymistä huimasti viime vuosien aikana. Olemme seurana kasvaneet jo Suomen kymmenen suurimman korisseuran joukkoon ja tämä asettaakin toiminnallemme uusia haasteita mihin vastata. Hallitus työhön toivon tuovani vähän lisää elämänkokemusta, sekä kokemusta asioiden organisoimisesta, toiminnan järjestämisestä ja papereiden pyörittämisestä. Ehkä tässä auttaa myös siviilityöni asianajajana ja asianajotoimiston osakkaana.

Olen ToPon kasvatti ja kulkenut pitkän pelaajapolun aina junioreista miesten 90-luvun edustusjoukkueeseen asti, josta on jäänyt myös muutama mitali takataskuun. Tämä aika on antanut itselleni lukuisia unohtumattomia kokemuksia, pari kolhua ja elämänmittaisia kaverisuhteita. Nykyisin korisharrastus kulkee edelleen mukana Torppa joukkueen riveissä ja myös seniorisarjoja on tullut koluttua laajalti. Ja Paltsilta minut löytää edelleen iltamyöhäisellä heittelemästä silloin tällöin.

Jomi Suhonen, toiminnanjohtaja

Kolmannen polven topolaisena aloitan nyt kuudennen kauden ToPon hallituksessa. Seuramme on tullut itselleni tutuksi mm. juniorina, valmentajana, toiminnanjohtajana sekä lukuisten tapahtumien vetäjänä. Tulipa sitä oltua mukana myös edustusjoukkueenkin ringissä ja debyytti liigakentillä tapahtui 28-vuotiaana Kisahallissa vuonna 2009, jolloin heltisi osallistumisoikeus myös perinteiseen ToPo Golf kutsukilpailuun.

Oma taustani on vahvasti urheilussa ja polku on vienyt vuosikymmenten saatossa koripallokentiltä mm. golfin, lumilautailun, snookerin ja purjehduksen pariin. Golfissa laji vei mennessään jonka parissa meni kilpaillessa yli vuosikymmen. Nykyisin kuitenkin niin golf kuin koripallokin tapahtuu harrastepohjalta vaikkakin kilpailuvietti onkin edelleen olemassa ja pelit sekä kisat ovat harrastuksen suolana. :)

Munkkiniemen Yhteiskoulun käyneenä ja muutenkin "Munkkalaisena" koen että ToPo, MYK ja Munkka ovat yhtä suurta perhettä. ToPolla on pitkät perinteet joita on syytä kunnioittaa mutta samalla fokus on oltava tulevassa ja kehittymisessä. ToPon yksi motto voisikin mielestäni olla "perinteitä kunnioittaen kehittyen kohti tulevaa". Toivottavasti tulevalla kaudella pääsemme jälleen seuran ihmiset kokoontumaan yhdessä ja näkemään toisiamme niin juniorien kuin edustusjoukkueiden tapahtumissa.

Hanni Tyry, uusi jäsen

Olen ToPon kasvatti ja aikanaan voittanut ToPo-paidassa kolme juniorien Suomenmestaruutta -86 syntyneiden tyttöjen kanssa. ToPon hallituksessa olen ensikertalainen ja hallitukseen tuon näkemystä etenkin markkinointiin ja viestintään. 

Jälkikasvusta tyttäreni pelaa kymppitytöissä. Oma korisura on toistaiseksi jäissä olkapäävamman vuoksi, mutta tavoitteena päästä höntsäämään vähintään Topo Rookiesiin mukaan.

Munkassa asustellessa on ilahduttavaa nähdä kun Topon junnut (ja aikuiset) käyskentelevät ToPo-kasseissa kohti harjoituksia ja pelejä. Toiveenani olisi saada ToPoa vielä entistä enemmän näkyviin Munkinseudulle ja kadut vieläkin laajemmin täyteen ToPo-väriä.

Jukka-Pekka Mustalahti, uusi jäsen

Helsinkiläisenä olen viihtynyt jo pitkään, mutta munkkalaisena kuin myös koripallokentillä olen tuore kasvo. Munkkaan nelihenkinen perheemme laskeutui reilu vuosi sitten. Samaan yhteyteen osui myös poikani lajin vaihto jalkapallosta koripalloon. Meidät otettiin avosylin vastaan ToPo-perheeseen.

Itse olen viihtynyt palloilulajien parissa koko ikäni. Kilpamielellä, tosissaan, harrastin lajeista jalkapalloa ja jääkiekkoa. Näiden kahden lajin pariin palasin myös valmentamaan. Viimeiset kymmenen vuotta olen toiminut valmentajana jalkapallon parissa HJK:ssa. Skaala joukkueiden osalta on ollut laaja aloittavista ikäluokista aikuisiin. Viimeiset neljä vuotta olen vastannut vastuuvalmentajana tyttöpuolen aloittavista ikäluokista.

Valmentamisen ohella valmennuksen kehittäminen on ollut minulle tärkeä inspiraation lähde ja kiinnostuksen kohde. Kerättyä kokemusta ja osaamista olen tarjoamassa hallituksen käyttöön ja seuratoiminnan kehittämiseen.

Valmentaminen on minulle ’iltapuhdetta’ niinpä päivisin toimin liiketalouden opettajana Business Collage Helsingissä Pasilassa. Pedagogiikkaa päivin ja illoin.

Vesa Aittomäki, uusi jäsen

Munkassa syntyneenä, koulut käyneenä ja lähes koko ikäni asuneena koripallo ja ToPo-perhe on ollut vahvasti läsnä lähes koko ikäni. Aloitin ToPossa 1980 ja sen jälkeen seura on tullut tutuksi pelaajana, valmentajana, vanhempana, erotuomarina, fanina ja hallituksen jäsenenä. Perheemme viidestä lapsesta kolme on pelannut ToPossa ja nuorimmainen pelaa edelleen 07-pojissa. Toimin myös neljättä vuotta joukkueen valmentajana.

Pelaan edelleen myös itse ToPon legendaarisessa ikämiesjoukkueessa MökÄssä ja pyrin toki katsomaan mahdollisimman usein edustusjoukkueidemme pelejä Munkkiniemen Yhteiskoululla. Kesällä minut löytää koriskentän lisäksi usein myös Talista golfkentältä.

Ammatiltani olen talousjohtaja joten seuran talousasiat ovat hallitusroolissani luonnollisesti vahvasti edustettuina, mutta mukaan lähdin ennen kaikkea auttamaan toiminnan kehittämisessä ja topolaisuuden vaalimisessa. On hienoa päästä pitkän tauon jälkeen mukaan toimintaan myös tässä roolissa. Nähdään kentällä tai sen laidalla!


Vaalikokouksen pöytäkirja ja sääntömuutokset liitteenä.


Koripalloterveisin,

ToPon Hallitus