ToPon naisille kaksi uutta jatkosopimusta!

23.7.2021

ToPon naisten Korisliigajoukkue on solminut kaksi uutta jatkosopimusta tulevalle kaudelle. 2002-syntyneet Elina Mäntynen sekä Cia Eklöf jatkavat Tähtipaidassa myös kaudella 2021–22!


Elina Mäntynen aloittaa kolmannen kautensa Tähtipaidoissa!

18-vuotias Elina Mäntynen on hyvin mielenkiintoinen nuori pelaaja Korisliigassa. PuHu-kasvatti on edelliset kaksi kautta edustanut ToPoa liigassa jatkuvasti isommalla vastuulla. Mäntynen on varsin iloinen jatkosopimuksen synnystä.

”ToPossa jatkaminen tuntui luontevalta oman kehityksen kannalta. Tutut valmentajat ja tuttu harjoitusympäristö vaikuttivat parhaalta vaihtoehdolta tulevalle kaudelle.”

Mäntynen pelasi viime kaudella Korisliigaa 26 ottelun verran ja divaria ToPon kakkosjoukkueen mukana 27 ottelua. Viime kauden tiukka ottelutahti ei Mäntystä kuitenkaan haitannut.

”Viime kausi kokonaisuudessaan meni ihan hyvin. Sain lisää vastuuta ja kokemusta, josta on hyvä jatkaa seuraavalle kaudelle. Divaripelit olivat mielestäni erittäin hyvä lisä liigan rinnalle. Siellä sain enemmän vastuuta, ja onnistumiset divarissa toivat itsevarmuutta myös liigapeleihin.”

Korisliigaotteluissa Mäntynen pelasi reilun 12 minuutin keskiarvolla ottelua kohden, pisteitä syntyi 6.0 per ottelu. Mäntynen lähetti palloa ilmaan rutkasti viivan takaa, ottelua kohden heitettyjä kolmosia tuli 4.8 kappaletta. Kolmoset menivät sisään 30.6 % tarkkuudella. Mäntynen paukutti piste-ennätyksensä Korisliigassa viime kauden viimeisessä kotiottelussa Kouvottaria vastaan (17 pistettä).

Divarissa Mäntynen oli ToPon paras pisteiden tekijä, kun hänen pistekeskiarvonsa oli varsin komea 16.3 pistettä per ottelu. Mäntynen heitti palloa ilmaan kolmosen viivan takaa lähes kymmenen kertaa ottelua kohden, onnistumisprosentin ollessa 38.3 %.

Mäntysellä on hyvät mahdollisuudet nousta edelleen isompaan rooliin myös Korisliigatasolla.

”Tavoitteenani on pelata hyvä ja nousujohteinen kausi henkilökohtaisesti sekä joukkuetasolla. Yritän parantaa kehityskohteitani sekä viedä myös vahvuuksiani eteenpäin.”

Vahvana viimeistelijänä jo juniorina tunnettu Mäntynen oli kesällä mukana alle 20-vuotiaiden maajoukkueleirityksellä. Silti muutama vuosi sitten 17-vuotiaiden SM-sarjan parhaaksi pelaajaksi palkitulla Mäntysellä ei ole allaan yhtäkään juniorimaaottelua.

Se ihmetyttää ToPo-valmentaja Jussi Syrjästä.

”Elina olisi voitu valita 16-, 17-, ja 19-vuotiaiden SM-sarjojen parhaaksi pelaajaksi niissä pelatessaan. Sama tilanne oli myös viime kaudella naisten divarissa. 17-vuotiaissa hänet myös valittiin parhaaksi. Silti hänellä ei ole yhtään ottelua nuorten maajoukkueissa, mikä on todella outoa ja mielestäni väärin.”

”Elinalla on erityislaatuinen taito tehdä koreja, ja kun harjoittelu jatkuu motivoituneena ja laadukkaana, niin hän on isossa roolissa Naisten SM-sarjassa.”


Cia Eklöfillä tähtää toiseen perättäiseen ehjään kauteen

Samaa 2002-syntyneiden ikäluokkaa oleva Cia Eklöf jatkaa Mäntysen tavoin ToPon tähtipaidassa kaudella 2021–22. Honka-kasvatti oli pelannut kaudella 2019–20 muutaman ottelun verran Korisliigaa HBA Märskyn riveissä, mutta viime kaudella Eklöf pääsi toden teolla mukaan liigavauhtiin. Hän oli erittäin tyytyväinen siitä, että jatkosopimus solmittiin tulevalle kaudelle. Eklöf nautti paljon vastuusta, jota hän Korisliigassa sai.

”Liigassa pelaaminen tuntui ihan mahtavalta ja tärkeintä siinä oli, että nautin pelaamisesta. Huomasin itse kehitystä monella alueella siihen pelaajaan verrattuna, mitä olin sitä edeltävällä kaudella. Kausi oli kuitenkin vaihteleva pelien osalta, ja sen näen itselleni myös kehityksen kohteena ensi kaudeksi. Minun pitää tehdä pelaamisestani varmempaa ja rauhallisempaa.”

Muutamien vuosien takaiselle 16-vuotiaiden SM-kultamitalistille viime kausi oli ensimmäinen ToPon paidassa. 17 Korisliigaottelussa vastuuta tuli reilut 12 minuuttia ottelua kohden ja pisteitäkin 4.8 kappaletta per ottelu. Divarin puolella Eklöf pelasi 24 ottelussa reilulla 15 minuutin peliaikakeskiarvolla. Niissä otteluissa nopeajalkainen Eklöf kirjautti pisteitä 6.4 pisteen keskiarvolla.

”Itse tykkäsin paljon Korisliigan ja divarin yhdistelmästä. Sain paljon erilaisia pelejä alle, joka oli iso hyöty kehityksen kannalta, vaikka kolmen ottelun viikot välillä saattoivat hieman rankoilta tuntua.”

Debyyttikauden Munkkiniemessä viettäneen Eklöfin mielestä viime kausi antoi hyvää potkua ja uusia tavoitteita tulevalle kaudelle.

”Halusin jatkaa ToPossa, sillä seura on mielestäni loistava paikka kehittyä nuorena pelaajana ja myös viime kausi jätti hyvät fiilikset jatkoa kohti. Ensi kautta odotan innolla, että pääsemme taas tekemään duunia jengin kanssa ja lähdemme parantamaan viime kauden tuloksia!”

Mäntysen tavoin kesällä alle 20-vuotiaiden maajoukkueleirityksellä olleen Eklöfin jatkosopimukseen on tyytyväinen myös Jussi Syrjänen.

”Cia pystyi viime kaudella pelaamaan pitkästä aikaa ehjän kauden. Hän on henkilökohtaisilta taidoiltaan, yhdistettynä urheilullisuuteen yksi Suomen lahjakkaimmista naispelaajista. Tulevalla kaudella tavoitteena on saada Cialle toinen perättäinen ehjä kausi sekä saada taidot ja urheilullisuus näkymään 5 vs. 5-koripallossa.”


ToPon naisten Korisliigajoukkueen sopimuspelaajat:

Nea Kuisma, Magdalene Agyei, Meri Damoiseaux, Elina Mäntynen, Cia Eklöf.