ToPo jatkoon uskomattoman trillerin jälkeen

31.3.2021

Tiistaina päätettiin ToPon ja Korikouvojen todella hieno sekä tapahtumarikas ottelusarja, luonnollisesti hienolla sekä tapahtumarikkaalla kamppailulla. Ottelun voittaja marssi välieriin, häviävä joukkue lähti kesälomille.

ToPo tuli jälleen otteluun todella kovalla temmolla, hyökkäyspäässä tuli onnistumisia kelpo tahdilla sekä puolustuspäässä stoppeja. Korikouvoilla meni yli viisi minuuttia ensimmäisen korin tekemiseen. Neljännes päättyi Alvar Michelsen onnistuneeseen kahden pisteen tökkäykseen korin alta Eero Sahlbergin kolmosen ribarista. Avauskympin jälkeinen tilanne oli ToPolle 21–13.

Jos avausjakso oli kokonaisuudessaan lievää Tähtipaitojen hallintaa, niin toinen kymppi meni ehkä hieman enemmän kouvolalaisten laariin. Korikouvot tuli lähimmillään kolmen pisteen päässä ja se oli myös ero pitkälle tauolle lähdettäessä (38–35).

Kolmas jakso, pitkän tauon jälkeen, oli ToPolle täyttä painajaista. ToPo ennätti 46–40 johtoon, mutta sen jälkeen hyökkäsi Korikouvot todella kovaa päälle. Kouvolalaiset painoivat reilussa viidessä ja puolessa minuutissa 5–25 runin, joka vei heidät suurimmillaan 14 pisteen johtoasemaan. ToPo sai muutaman tärkeän korin neljänneksen loppuun, mutta viimeiselle kympille lähdettiin vierasjoukkueen yhdeksän pisteen karkumatkalta.

ToPo tuli kuitenkin sisuuntuneena ottelusarjan viimeiselle kympille. Varsinkin kapteeni-Juuso Kauppinen sekä Nicolas Meyer olivat päättäneet kääntää ottelun ToPolle, vaikka väkisin. ToPo tuli ensimmäisen viiden minuutin aikana yhden korin päähän Korikouvoista ja reilut neljä minuuttia ennen loppua nähty Santeri Makkosen kahden pisteen hyppyheitto vei ToPon jälleen takaisin kuskin paikalle.

ToPo ehti karata viiden pisteen johtoon, kun pelikellossa oli jäljellä kaksi minuuttia, mutta vieraat eivät vielä ollut viimeistä sanaansa sanonut. Vili Nymanin johdolla tilanne oli tasan 83–83, kun ToPo otti aikalisän ja pelikellossa oli jäljellä 45 sekuntia. Aikalisän jälkeen Meyer heitti lay-upin sisään ja toisessa päässä Tuomas Laine pystyi hankkimaan Severi Kaukiaisellehyökkääjän virheen ja ToPo sai pallon takaisin.

Aikalisän jälkeen ToPo pääsi hyvin läpi keskeltä ja Oscar Storgård joutui rikkomaan Juuso Kauppista epäurheilijamaisen virheen arvoisesti. Pelikellossa oli enää 14 sekuntia, kun Kauppinen lisäsi ToPon johdon neljään ja se oli myös ottelun lopullinen sinetti.

ToPo lopulta semifinaaleihin upean ottelun ja loistavan ottelusarjan jälkeen lukemin 87–83 sekä otteluvoiton 2–1.


Ottelun tehomiehet

ToPolta nousi kaksi miestä esiin, kun ottelua ratkaistiin. Juuso Kauppinen iski tärkeitä koreja loppuhetkillä ja miehen lopullinen pistemäärä oli peräti 29. Siihen päälle kapteeni nappasi kuusi levypalloa, kolme syöttöä ja riistoa sekä hän hankki peräti kymmenen virhettä Korikouvojen pelaajille.

ToPon parhaana kuitenkin valittiin, sekä Sushi-Sanin lahjakortilla palkittiin Nicolas Meyer. Ranskalainen iski komeat 19 pistettä. Kaksikon lisäksi kaksinumeroiseen pistemäärään ylsivät Mikael Sandberg sekä Eero Sahlberg (kymmenen). Kotijoukkueen levypallotilaston kärjessä olivat Alvar Michelsen (kymmenen) ja Mikael Sandberg (yhdeksän). Syöttöjä eniten tienasi Sandberg (viisi).

Korikouvoilta 19 pistettä heittivät koko ottelusarjassa täydet minuutit pelannut Vili Nyman, Severi Kaukiainen ja ainoastaan 18:26 ottelussa pelannut, ja Korikouvojen parhaaksi valittu Sakari Turklin. Oscar Storgård heitti 13 pistettä. Levypallotilaston kärjessä oli Vili Nyman (13) sekä syöttötilaston kärjen jakoivat Nyman, Kaukiainen sekä Eemeli Salmi.


Kommentit

ToPon päävalmentaja Risto-Matti Rousku oli ymmärrettävästi hyvin iloinen ottelusarjan päättymisen jälkeen.

"Tiukkaa vääntöä oli 120 minuuttia, johon mahtui runeja molempiin suuntiin. Puolustuksessa, kun saimme pientä otetta ja peräkkäisiä onnistuneita stoppeja, niin Korikouvot keksi jotain uutta, miten hyökätä. Tänään heidän suurin aseensa oli siirtymäpelaaminen ja varsinkin 3. jaksolla olimme melko köysissä. Onneksi pelaajat, kapteeni-Kauppisen ja Nicolas Meyerin johdolla nostivat tasoaan ja toivat meidät viimeiselläkympillä yksi kori kerrallaan tasoihin ja lopulta johtoon. Siitä iso hatunnosto pelaajille!"

Myös muut pelaajat saivat kehuja Rouskulta ottelusarjan päätöksen jälkeen.

”Ottelusarjassa isossa roolissa olivat myöskin Tuomas Laine ja Ilpo Pehkonen, jotka raatoivat Severi Kaukiaisen päällystakkina kentän päästä päähän kaikissa otteluissa. Mikael Sandberg teki omalla läsnäolollaan kolmen sekunnin alueen ajoittain todella ahtaaksi Kouvojen ajoille. Toisessa päässä Meyer oli isossa roolissa nostaen tärkeitä koreja varsinkin kahdessa viimeisessä ottelussa.”

”Loppuen lopuksi saimme pari koria ja stoppia enemmän kuin vastustaja ja se riitti tässä ottelusarjassa. Nyt on edessä todella lyhyt huili ennen kuin katseet pitää kääntää seuraavaan ottelusarjaan Turkua vastaan."


Seuraavan kerran pallo heitetään ilmaan Munkkiniemessä tiistaina 6. huhtikuuta.