Naisten joukkueelle nuoria lupauksia
9.9.2025

ToPon naisten Korisliigakauteen valmistautuva joukkue on solminut kolme uutta sopimusta. Vuonna 2004 syntynyt Jessi Lehtonen sekä 2005 syntynyt Milja Helminen jatkavat ToPon riveissä, uutena kasvona Stadin jengiin liittyy vasta 2007 syntynyt Tapiolan Hongan kasvatti Lilli Laine. Tämä kolmikko onkin täynnä ahkeraa harjoittelukulttuuria ja ennakkoluulotonta asennetta haastaa liigaparketeilla kenet tahansa.

Jessi Lehtonen uransa toiselle korisliigakaudelle
ToPon naisten otteita viime kaudella seuranneille Jessi on jo tuttu pelaaja. Hän saapui viime kaudella kasvattajaseurastaan LaBasta ToPoon ja pelasi debyyttikautensa Korisliigassa. Ensimmäisellä kaudella liigassa syntyi 1,7 pistettä, 1,1 levypalloa ja 0,5 riistoa ottelua kohden.
Tulevalle kaudelle Jessi lähtee vuotta kokeneempana ja vuotta valmiimpana pelaajana maan korkeimmalle tasolle.
"Hyvä treenikesä takana ja odotan innolla alkavaa kautta. Toivon ehjää ja kehityksellistä kautta niin itselle kuin koko joukkueelle. Nähdään Kisiksellä!", Jessi Lehtonen kuvailee ajatuksiaan tulevasta.
Jos viime kaudella oli otteluissa paikalla jo ennen ylösheittoa, pääsi näkemään Jessin akrobaattista taituruutta. Jos kuitenkin missasit tämän, kannattaa ensi kaudella olla peleissä paikalla jo aiemmin.
Milja Helminen nousee divarista liigaan
Milja Helminen esiintyi viime kaudella ToPon naisten 1.divisioonassa niin vakuuttavasti, että alkavalle kaudelle kutsu kävi sarjaporrasta ylemmäs. Järvenpään NMKY:n kasvatti oli ToPon divarijoukkueen parhaita korintekijöitä 11,2 pisteen keskiarvollaan, jonka lisäksi levypalloja tarttui keskimäärin 5,3 ja syöttöjä tilastoitiin 1,7 ottelua kohden.
”Ekasta kaudesta ToPon paidassa jäi hyvä fiilis ja nautin pelaamisesta. Olen innoissani siitä, että saan mahdollisuuden pelata tulevalla kaudella liigassa ja päästä kehittymään pelaajana kovemmassa ympäristössä.”, Milja Helminen kommentoi jatkoaan tähtipaidassa.


Lilli Laine ottaa askeleen kohti isompia areenoita
Uusi tulokas ToPon paidassa on aiemmat vuodet rakkaassa vihollisessa Hongassa nuorten SM-mitaleita kahminut Lilli Laine.
"Kesä on mennyt treenien osalta tosi hyvin, on saatu hyvä pohja rakennettua ja fiilis joukkueessa on alusta asti ollut todella hyvä.", Lilli raportoi pre-seasonin keskeltä.
Lilli muistetaan aiemmilta kausilta Tapiolan Hongan paidan lisäksi historiaa tehneen U17 tyttöjen MM-kisajoukkueen yhtenä kapteeneista. Nyt tämä periksiantamaton taistelija hyppää uusiin haasteisiin.
"Tuntuu hienolta päästä ottamaan ToPon paidassa seuraava askel uralla. Omalta osaltani tuon kentälle aina energiaa ja valmiuden tehdä mitä tahansa sen eteen, että joukkue voittaa. Tosi motivoitunut fiilis lähteä kauteen ja hienoa olla osa tätä jengiä!", Lilli kertoo.
Joukkueen päävalmentaja Arttu Tammi näkee arvokkaana asiana, että nuoret pelaajat valitsevat ToPon ottaessaan askeleita eteenpäin urallaan.
"Hienoa saada nämä kolme pelaajaa mukaan Korisliigaan. Kaikilla heillä on mahdollisuus taistella itselleen rooli joukkueen rotaatiossa, jos harjoittelu säilyy yhtä laadukkaana kuin se on nyt kesän aikana ollut. Viime kauden joukkueesta Magdalene Agyei siirtyi ammattilaiseksi ulkomaille ja mielestäni onkin tärkeää, että pystymme auttamaan pelaajia seuraavalle tasolle omalla urallaan", Tammi pohdiskelee.
Kausikorttimyynti käy parhaillaan kuumana - nyt on hyvä hetki lunastaa oma paikka Kisiksen legendaarisilta penkeiltä ja päästä katsomaan, kuinka nämä nuoret jatkavat nousujohteisia koripalloilijan polkujaan!
Naisten joukkueen sopimustilanne:
Meri Damoiseaux, Sarah Gates, Milja Helminen, Lilli Laine, Jessi Lehtonen, Sini Luukkonen, Anni Mujunen, Lotta Vesiluoma ja Jessica Wisotzki sekä valmennus Arttu Tammi, Tuomo Holopainen ja Teet Toome