Marius van Andringa ToPoon

31.1.2023

ToPon miehet ja Marius van Andringa ovat tehneet sopimuksen keväästä. Heittävän takapelaajan paikalla viihtyvä Marius vahvistaa ToPon jo ennestään kovaa nippua valtavasti!

Kuva: Samira Lee

Suomalaista korista seuranneille van Andringa on tuttu nimi kuluneiden kausien varrelta. Hän on edustanut Korisliigassa useita eri seuroja, heiluttanut sukkaa Ranskassa ja pukenut Suomen paidan päälleen sekä U20- että haastajamaajoukkueessa kymmeniä kertoja. Palkintokaapista löytyvät Korisliigan mestaruus Katajan riveistä kaudelta '14-15, ja samana keväänä voitettu vuoden tulokas -palkinto. Viime kaudella riviin lisättiin vielä Suomen Cupin kulta Seagullsin väreissä.


Kyseessä on äärimmäisen tarkka heittäjä, joka sopii ToPon systeemiin täydellisesti. Van Andringa osaa viimeistellä läheltä ja kaukaa, joten Skamon ja Nordbergin namupassit löytävät varmasti jatkossa myös Mariuksen näppeihin! Parhaalla Korisliiga-kaudellaan tämä MaSun kasvatti viimeisteli 13,7 pistettä per ottelu kovilla prosenteilla.


Tuore vahvistus itse odottaa erityisesti yhteisiä hetkiä kapteenin kanssa.

"Luultavasti viimeinen mahis pelata Sahlbergin kanssa, eli ei voi olla muuta kun hyvä fiilis.", van Andringa kertoo ja jatkaa "Porukka on täynnä hyviä tyyppejä. Jokaiselle pelipaikalle löytyy laatua!"


Miesten kevääseen on kuulunut jo useampana vuonna peräkkäin finaalit. Tämä siintää selkeänä myös van Andringan silmissä.

"Henkilökohtainen tavoite on saada oma taso takaisin siihen mitä se on muutama vuosi sitten ollut. Joukkueena mestaruus ja mahdollinen liiganousu!"


Uusi sopimus on hyvä alku myös GM Syrjäsen helmikuulle.

"Mukavaa saada ToPoon yksi pelaaja lisää, joka harjoittelee hyvin ja pystyy toteuttamaan annettuja ohjeita. Uskon, että Marius sopii joukkueen pelitapaan erittäin hyvin."


Miesten seuraava matsi Pirkkolassa perjantaina 3.2. klo 20 ja Marius silloin parketilla. Kannattaa tulla katsomaan.


Tervetuloa #topofamilyyn, Marius!