Kyösti Rousti (1936-2021) IN MEMORIAM

28.6.2021

Torpan Poikien legenda #4 Kyösti ”Aksu” Rousti on poistunut keskuudestamme. Vuonna 1936 syntynyt Kyösti kuuluu seuramme koripallojaoston perustajajäseniin, ns. Wanhan ToPon pieneen poikaporukkaan joka innostui koripallosta 40-luvun lopulla ja johon pohjautui ToPon vuosikymmenten menestys Suomen koripallokartalla.

Kyösti toimi ToPossa vuosikymmenten saatossa niin pelaajana kuin valmentajana ja pääsarjatasollakin otteluita kertyi yhteensä 181. Hän oli mukana nostamassa Topoa mestaruussarjaan vuonna 1956 ja oli yksi joukkueen avainpelaajista kun ToPo voitti ensimmäisen Suomenmestaruuden vuonna 1960. Rousti valittiin myös maajoukkueeseen, jossa pelasi yhteensä 26 maaottelua.

Aksu tunnettiin kovana puolustuspään pelaajana ja hyökkäyspäässäkin ansiotui etenkin mainioilla syötöillään sekä kaukoheitoillaan vaikka kolmen pisteen viivaa ei pelivuosinaan vielä ollutkaan olemassa. Ensimmäisten mestaruussarjan vuosien aikana lehdistössäkin nostettiin useasti esiin ToPon tähtikolmikko Airas, Suhonen ja Rousti. Lehdistö ei kuitenkaan vielä aluksi tuntenut ToPon pelaajia, joten nimet usein kirjoitettiin väärin. Ruoste, Rauste, mitä milloinkin ja Kyöstistä tulikin vuosien mittaan loppuiäkseen Ronse, kaveriporukan kesken.

"Jämeränä seisoo Kyösti Rousti, tyylikkäästi pelaava etukentän tahdistaja, joka tilaisuuden auetessa ajaa yhtä tappavan varmasti vasemmalta kuin oikealtakin. Vastustajan sumputtaessa raksuttaa Roustin kaukokirjoitin omaa korutonta kertomaa." - Veikko Parikka kirjoitti Roustista, vuonna 1972 

Nuoruusvuodet vierivät tietysti Munkkiniemessä ja oli pitkälti Aksun peräänantamattoman innostuksen kautta kun kaveriporukka pisti koripallopelit pystyyn ja loppu on historiaa. Kyöstin ideoimana pelattiin pihapelejä, jossa USA:n yliopistojoukkueet ja niiden pelaajat toimivat esikuvina ja näiden pelien tilastot löytyvätkin Suomen Urheilumuseon kokoelmista. Tilastointi-innostus ei suinkaan jäänyt tähän vaan nykypäivänäkin saamme nauttia Aksun tilastoinnin tarkkuudesta kun jo 56-vuotias Mökin Äijät -joukkue julkaisee tilastot edelleen vuosittain kausien päätteeksi ja joukkueen tilastot ovat luettavissa aina perustamisvuodesta 1965 lähtien.

Rousti toimi aikanaan myös Kyproksella rauhanturvajoukoissa, jossa hänet ylennettiin aina kapteeniksi saakka. Tarina kertoo että hänelle olisi tarjottu jatkopestiä majurin rooliin, mutta matkalla hankittu Volkswagen toimi paluulippuna takaisin kohti Helsinkiä ja Munkkiniemeä.

Koripalloliiton toiminnanjohtajana Rousti toimi vuosina 1965-1968, jonka jälkeen siirtyi Helsingin Golfklubin toiminnanjohtaksi. Rousti oli maamme ensimmäinen päätoiminen golfseuran toiminnanjohtaja ja pesti Talissa kesti aina eläkeikään asti, vuoteen 2000. Kyösti muistetaan täten myös golfmaailmasta, jossa hänen tarkat toimintatapansa ovat maankuulut ja kentille eivät vuorineuvoksetkaan livahtaneet ilman oikeutta ja riittävää tasoitusta.

Roustin tarmokkaan toiminnan myötä edelleen nykypäivänäkin pelataan Munkkiniemen kentällä kesäisin avoimet kesäpelit, jotka kulkevat nimellä Aksun Avoimet. Maanantai- ja keskiviikkoiltaisin järjestettävät avoimet harjoitukset ovat olleet perinteinen ja pysyvä osa Munkkiniemen koripalloilua peräti 60-luvulta lähtien.

ToPon Hall of Fameen Kyösti valittiin vuonna 2016.


Aksua lämmöllä muistaen ja ikuisesti kiitollisena,


Torpan Poikien puolesta

Jomi Suhonen

Kyösti Roustin junioreita Munkkiniemen yhteiskoulun salissa 60-luvulla.
Wanhan ToPon keisari, joka jakoi vinhoja syöttöjä ja yllättävästi hän saattoi löytyä vastustajan korin alla nostamassa palloa renkaaseen. Kyöstin kaari oli mukavaa katseltavaa.