Kaisa Kuisma vahvistaa naisten joukkuetta

29.9.2025

Kaisalta löytyy Korisliiga-kokemusta jo lähes 300 ottelun verran. Kuva: Samira Lee / Koripalloliitto

Kautensa tällä viikolla aloittava naisten joukkue on saanut riveihinsä mukaan kovan tekijä, kun Kaisa Kuisma on solminut vuoden mittaisen sopimuksen ToPon kanssa. Kaisan viimeisimmät Korisliiga-ottelut on nähty Kouvottarien paidassa, jonka lisäksi häneltä löytyy kokemusta Hongan, Espoo Unitedin, Äänekosken Huiman HoNsUn sekä kotiseuduiltaan Team S-Hämeenmaan riveistä. Kaikkiaan kausia maan korkeimmalla sarjatasolla onkin kasassa tätä ennen jo kymmenen, joten kyseessä on erittäin kovan luokan vahvistus!

Kaisan viimeisin kausi jäi kesken alaraajavamman vuoksi, joka pitää hänet myös kauden ensimmäisistä peleistä vielä sivussa parketilta. Treenivahvuuteen Kaisa on päässyt mukaan kuitenkin heti pre-seasonilta alkaen.

"Tähtipaitaan pukeutuminen ei tunnu pitkän kuntoutusprosessin myötä itsestäänselvyydeltä, mutta ehkä juuri siksi sitäkin upeammalta. Joukkue on ottanut avosylin vastaan ja osoittanut jo nyt olevansa todella sitoutunut ja nälkäinen ryhmä.", joukkueen varakapteeniksi valittu Kaisa kertoo.

Parhaalla kaudellaan Kouvottarissa Kaisa tilastoi 8,9 pistettä, 3,6 levypalloa ja 2,2 syöttöä ottelua kohden. Joukkueen päävalmentaja Arttu Tammi näkeekin mahdollisuuden vahvaan paluuseen Korisliigaparketille.

"Olen tyytyväinen, että päästiin sopimukseen Kaisan kanssa. Hän palaa kentille pitkän loukkaantumisen jäljiltä, joten maltti on valttia matkalla kohti täyttä pelikuntoa. Hänen päättäväisyydellään sekä halullaan kuntoutua ja tulla takaisin, olen vakuuttunut, että tulemme näkemään hienon comebackin."

Kauteen valmistavissa harjoitusotteluissa ToPo kohtasi Puhuttaret, kahdesti Hongan ja kerran HBA:n. Kauden kynnyksellä näiden pelien tulokset on kuitenkin jo unohdettu ja siirretty katse keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

"Preseasonilla nähtiin kiinnostavia harjoitusottelutuloksia, jotka eivät lopulta merkitse mitään. Joukkueiden välisiä, todellisia mittasuhteita pääsee kuitenkin onneksi pian analysoimaan, kun kausi pyörähtää kunnolla käyntiin ensi viikolla. Ennustan tasaista sarjaa!", Kuisma ennakoi.

ToPon naiset on mahdollista nähdä kotiparketilla jo lauantaina, kun Kisikselle saapuu vieraita Tampereelta. Pyrintö on tänä vuonna liikkeellä kovilla kotimaisilla, joiden joukosta löytyy useampi ToPolaisillekin tuttu peluri. Kaisa toivookin yleisöltä apuja, jotta meteli on sarjan kotiavauksessa varmistettu.

"Oma kentille paluuni ottaa vielä hetken, mutta siihen asti käytän peleissä kaiken energiani kannustamiseen. Tulkaahan ToPon juniorit auttamaan hommassa katsomon puolelle!"

Oman pääsylippusi lauantaille ostat TÄÄLTÄ!

ToPon naisten sopimustilanne:

Meri Damoiseaux, Sarah Gates, Milja Helminen, Kaisa Kuisma, Lilli Laine, Jessi Lehtonen, Sini Luukkonen, Anni Mujunen, Lotta Vesiluoma ja Jessica Wisotzki sekä valmennus Arttu Tammi, Tuomo Holopainen ja Teet Toome