Halme ja Mustola kauden kynnyksellä miehiin
6.10.2023
Miesten kausi käynnistyy tänään! Kausi avataan vierasottelulla HBA-Märskyä vastaan, ottelu tänään perjantaina klo 18.30 Urhea-Hallissa.
Viimeisimmät pelajaasopimukset miehiin on solmittu ToPolaisille jo ennestään tutun Topi Halmeen kanssa. Täysin uutena tuttavuutena joukkueeseen saapuu Vaano Mustola.
Halme palaa hyvillä mielin munkkaan
Topi Halme nähtiin ensimmäistä kertaa toissakaudella tähtipaidassa, kun kaikki aikaisemmat kaudet urallaan Tapiolan Honkaa edustanut Halme siirtyi Helsinkiin. Hän olikin tuolloin ToPolle arvokas pelaaja ikimuistoiseen finaalisarjaan Topin kasvattajaseuraa Honkaa vastaan edenneessä keväässä. Halme nakutti pisteitä ja kantoi vastuuta myös puolustuspäässä pitkin kautta. Viimeisessä finaalissa Halme palkittiin parhaana pelaajana.
Viime kaudeksi Halme siirtyi takaisin finaalisarjan päätteeksi Korisliigaan nouseeseen Honkaan.
"Viime kausi oli ristiriitainen kokemus. Yhtäältä Korisliigan pelaaminen kasvattajaseurassa oli jonkinlaisen nuoruuden unelman täyttymys, toisaalta kauden pelillisesti lopputulos jäi melko kauksi toiveista. Positiivisella puolella käteen jäi itselle ja joukkueelle pieni kasa makeita onnistumisia, ja varmasti seuralle se kuuluisa oppimiskokemus.", Halme kertaa kuluneen kauden käänteitä.
Munkassa uutiset paluusta on otettu hyvillä mielin vastaan. Onneksemme tunne on Topin kohdalla molemminpuolinen.
"ToPoon on mukava palata. Edellinen kauteni täällä oli kokonaisuudessaan paras 8 kuukauden jakso, joka mulla on koriksen parissa pitkään aikaan ollut. Jokainen joukkue ja kausi on tietysti erilainen, mutta lähtökohtaisesti ToPossa pelaaminen sopii loistavasti siihen, mikä itseäni koripallossa kiinnostaa.", Halme kertoo.
GM Syrjänen näkee Halmeen sopivan ToPon konseptiin loistavasti: "Topi on monipuolinen pelaaja ja meille todella tärkeä molemmissa päissä kenttää. Hän on erittäin hyvä liikkumaan ilman palloa ja sopii meidän pelitapaan hyvin. Mukavaa saada Topi takaisin joukkueeseen."
"Joukkueessa tuntuu olevan sopiva sekoitus vahoja joukkuekavereita, tuttuja vastustajia ja uusia tuttavuuksia. Tämän joukkueen kohdalla on mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin pystymme kehittämään peliämme kohti kevättä. Niin, ja voitoista kisaaminen on aina hauskaa.", Halme ennakoi alkavaa kautta.
Mustola siirtyy sarjaporrasta korkeammalle
Uusi signaus Vaano Mustola puolestaan on vielä nuori pelaaja, joka on tähän mennessä käynyt läpi junioreiden SM-sarjoja sekä miesten 1B divisioonaa niin kotikaupungissaan Lahdessa kuin Omniassa ja WB-Panttereissakin.
Lahdesta lähteminen oli Vaanolle ratkaisu, johon vei ensisijaisesti tavoitteet päästä koripallossa yhä korkeammalle.
"Lähdin Lahdesta, koska halusin kokea uutta ja Helsinkiin muutto oli parempi korisurani kannalta. Olin kuullut ToPosta ja sen systeemistä paljon hyvää.", Mustola kertoo syitään Helsinkiin muutolle.
GM Syrjänen näkee Vaanon olevan potentiaalia omaava koripalloilija.
"Vaano on lahjakas pelaaja, jolla on hyvät henkilökohtaiset taidot ja kyky luoda etuja. Tulevalla kaudella Vaano tulee pelaamaan erilaista koripalloa kuin aikaisemmin urallaan ja sen sisäistäminen vie varmasti oman aikansa."
Mustola on tehnyt junioreiden SM-sarjassa kovaa jälkeä ja kunnostautunut erityisesti korintekijänä. Hän mieltää myös itse olevansa pelaaja, jolla on kyky skorata.
"ToPo sai joukkueeseen pelaajan, joka tykkää ajaa korille, ja tietysti myös lisää heittovoimaa."
ToPoon siirtyminen on Vaanolle yksi askel korkeamamlle urallaan, mutta samalla hän toivoo pääsevänsä kokemaan 1A divarin playoffit.
"Odotan paljon kilpailua ja haluan olla voittavassa joukkueessa."