Emil Uotila tähtipaitaan!
13.8.2026
ToPon miesten edustusjoukkue saa kovan luokan vahvistuksen, kun Emil Uotila liittyy tähtipaitoihin alkavaksi kaudeksi!
Leppävaaran Pyrinnön kasvatti saapuu Munkkaan Tapiolan Hongasta ja tuo mukanaan kokemusta useammalta Korisliiga-kaudelta. Uotila on edustanut pääsarjatasolla Hongan lisäksi Kotkassa, Kouvolassa ja Loimaalla.
Liiga-kentiltä ToPoon saapuva 198-senttinen Uotila on pelaaja, jonka pysäyttämisessä riittää vastustajilla tekemistä. Koko, taito ja heittovoima tekevät Emilistä vaikean puolustettavan jo itsessään, mutta kun pakettiin yhdistetään kyky hyökätä vahvasti korille ja viimeistellä korin läheisyydessä, löytyy arsenaalista ratkaisuja lähes jokaiseen tilanteeseen. ToPossa Uotila siirtyy Korisliiga-vuosien jälkeen selvästi suurempaan pallolliseen rooliin ja tulee olemaan yksi joukkueen tärkeimmistä hyökkäyspään aseista.
Emil Uotila:
”Todella hyvät fiilikset siitä, että pääsen pelaamaan ToPoon ensi kaudeksi. Olen kiitollinen Jomille ja Penalle tästä mahdollisuudesta ja odotan innolla, että pääsen joukkueen mukaan ja tutustumaan porukkaan, vaikka osa onkin jo entuudestaan tuttuja pelikavereita. Lisäksi odotan tulevan kauden pelejä ja sitä, että päästään taistelemaan voitoista ToPon kotiyleisön edessä!”
Miesten päävalmentaja Arttu ”Pena” Äijälä:
”Emil on varmasti koko sarjan parhaita kotimaisia pelaajia. Korisliiga-kausien jälkeen hän siirtyy meillä selkeästi suurempaan pallolliseen rooliin. Emil tulee olemaan joukkueemme linkkuveitsi, joka soveltuu rooliin kuin rooliin.”
Kausi starttaa lokakuussa – nappaa Stadin paras kausari TÄÄLTÄ! Yhdellä kausarilla näet koko kauden ajan sekä ToPo Miesten että ToPo Naisten kotiottelut.
#ToPoFamily #ToPoStrong #ToPoShow #helsinki
