otteluselostus KasPa - MökÄ

 Moi !                                                                                                    KasPa - MökÄ  18.04.2015

 

MökÄ lopetti kauden voitokkaasti!

Kausi 2014-2015 saatiin päätökseen viime lauantaina, jolloin Granissa Kasavuoren koululla vastaan saatiin tuttu KasPa ( Kasavuoren Pallo ). Kaudella 2012-2013 Kaspa murskasi MökÄn rökälenumeroin kauden molemmissa peleissä. 8 Äijän voimalla lähtivät Äijät nyt hakemaan revanssia ja voitokasta päätöstä pitkälle kaudelle.

Kipparin ollessa poissa kapteenin tehtävät otti haltuunsa joukkueen varakippari Pekka ja valmennuksesta puolestaan vastasi toipilaana oleva Juha.

Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Karru, Vellu, Calle, Pekka ja Spede

1. erään lähdettiin valmentajan laatiman ottelutaktiikan mukaisesti paikkapuolustuksella. Salama-alun turvin Kaspa karkasi pikavauhtia reiluun johtoon Äijien vielä pyyhkiessä aamurähmiä silmiltään. Makaava passiivinen paikka ei edesauttanut heräämistä, pikemminkin päinvastoin. Pinnat olivat MökÄllä tiukassa ja pitkään erän loppuvaiheeseen asti oltiin siinä tilanteessa, että joukkue oli saanut aikaiseksi vaivaiset kaksi koria. Onneksi Kouvolla käsi kävi tarkasti Äijän pussittaessa puolet erän kahdeksasta pinnasta. Erä Kaspalle 23-8.

2. erään saatiin hyvä startti Karrun tehdessä kaksi perättäistä koria. Miespuolustus pysäytti pahimmat Kaspan korilleajot ja näytti muutenkin siltä, että Äijät olivat heräämässä mukaan peliin. Takaa-ajomatka oli ensimmäisen erän heikon pelin seuraamuksena revennyt 15 pinnaan, mutta suunta näytti nyt jo paljon paremmalta. Vaihtorotaatio toimi hyvin kaikkien 8 Äijän saadessa tasaisesti peliaikaa. Tiukan mies-miestävastaan väännön jälkeen erä MökÄlle 4 pinnalla pistein 18-14. Taistelu voitosta oli alkanut. Erätauolle siirryttiin Kaspan 11 pinnan johtoasemassa tilanteessa 37-26.

3. erä meni varsin rikkonaiseksi ja pisteet olivat molempien joukkueiden osalta tiukassa. Tuomaripari Syrjänen ja Rahnasto eivät saaneet pidetty ottelua näpeissään, sillä sen verran linjatonta viheltäminen oli. Vaikkakin tuomarointi oli oli kauden heikointa, selvittiin onneksi virhetilien täyttymiseltä. Tilastoharvinaisuus oli sekin, että Ana ei saanut virheen virhettä koko matsissa! Tiukan vääntämisen jälkeen erä pinnalla KasPalle 12-11 ja tilanne ennen viimeistä erää isännille 49-37.

Viimeinen 4:s erä oli pelkkää rautaa Äijiltä. Armottomalla taistelulla Kaspa pistettiin ahtaalle tilanteessa kuin tilanteessa. Isäntien hyökkäykset tyrehtyivät kerta toisensa jälkeen MökÄn betonipuolustukseen. Vastaavasti hyökkäyspäässä Vellu, Ana, Calle ja Pekka onnistuivat laajalla rintamalla. Kaspa joutui rikkomaan ahnaasti hyökkääviä Äijiä ja vapariviivalle päästiin kerta toisensa jälkeen 11 pinnan arvoisesti. Takaa tultiin, rinnalle mentiin ja voitto otettiin 8 pinnalla. Yksi kauden parhaista eristä ja hienoimmista suorituksista MökÄltä. Erä munkkalaisille murskaavasti 25-5 ja ottelun voitto MökÄlle pistein 62-52.

Sijoitus kevätkauden osalta 11 joukkueen 5.divarin G-lohkossa toinen recordilla 8-2.

Perinteiseen matkamatsityyliin ottelun jälkeen huurteiset Mom`sissa. Viimeisenkin matsin tilastot saatiin kirjattua ylös MökÄn tilastoihin vanhoja MökÄn arvokkaita perinteitä kunnioittaen.

Hieno voitokas kausi, jänniä pelejä ja hyvä meininki MökÄssä!  Raportoija kiittää ja toivottaa kaikille oikein hyvää kevättä:)

Perjantaina treenit ja kauden päättäjäiset Uffessa!

Huomioita pelistä: Mahtava tsemppi! / Viimeinen erä / Voitto ja sijoitus lohkossa kakkoseksi rekordilla 8-2

P(pisteet) / V(virheet) / T(tekut): Karru 10/3, Esa -/2, Vellu 14/2, Kouvo, 7/2, Ana 7/-, Calle 13/1, Pekka 11/2, Spede -/3

 

Raportoi,

Karru