otteluselostus Kukkakepit - MökÄ

 

Moi !Kukkakepit ratkaisivat ottelun 2. erän vauhdinpidollaSarjan kärkipäähän lukeutuva Kukkakepit pitävää majaa Vuosaaren palloiluhallilla, joka pelipaikkana oli uusi tuttavuus MökÄläisille. Joukkueen salivuoron ajankohta viime viikon lauantai-iltana klo 19.30 ei ymmärrettävästikään ollut paras mahdollinen perjantai-illan treenien jatkeena. Koripalloviikonlopun matkamatsin ensimmäinen huomio salille saavuttaessa oli kentän suuri koko ja puulattian kiiltävä ja peilaava lakkapinta. Alkuihmettelyn ja vaatteidenvaihdon jälkeen käynnistettiin tyypillinen Äijien lämmittely - ensin vapaata heittelyä ja tuntuman ottamista kenttään ja koreihin ja lopuksi setapjuoksua molemmilta puolilta koria.Vuoden ensimmäiseen otteluun oli saapunut paikalle 9 Äijää vastustajan kymmentä Kukkakeppiä vastaan.Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Tero, Karru, Jukka, Calle ja Pekka.1. erä lähti varsin verkkaisella tempolla liikkeelle. Peli aaltoili päädystä päätyyn tasaisissa merkeissä isäntien tyytyessä ottelun alkumetreillä lähinnä tarkkailijan rooliin. Ennakkoluulottomasti ja kauden parastaan esittäen Pekka juoksi nopeita ja heitti hyvällä prosentilla pitäen MökÄn hyvin mukana pelissä. Erä niukasti Kukkakepeille 24-20.2. erä oli yksi MökÄn huonoimmista pitkään, pitkään aikaan. Oma pelimme jähmettyi totaalisesti kun taas vastustaja nosti pelitempoa jokaisella osa-alueella. Varsinkin Kukkakeppien puolustuksen tiivistyminen aiheutti Äijille paljon päänvaivaa. Hyökkäys toisensa jälkeen kilpistyi pitkien vastustajien sumputukseen. Tämän seurauksena lukuisat pallonmenetykset johtivat useisiin koriin johtaneisiin ylivoimahyökkäyksiin. MökÄn ensimmäistä erän koria saatiin odottaa reilusti yli puolenvälin erää. Siirtyminen paikkapuolustukseen ei sanottavasti muuttanut pelin kulkua. Nukahdusten ja pallonmenetysten värittämä erä murskaavasti isännille 29-5 puoliaikatuloksen ollessa Kukkakepeille peräti 53-25.3. erä ei sanottavasti muuttanut 2. erässä saanutta ottelun luonnetta. Vastustajan huomionarvoisen tarkka heittopeli sai 3. erässä jatkoa. Äijien onnistumisista vastasivat lähes yksinomaan Vellu ja Pekka. Erä jälleen Kukkakepeille pistein 26-14. Tilanne ennen viimeistä erää kotijoukkueelle 79-39.4:s erä oli paineetonta pelaamista ottelun ollessa jo käytännöllisesti katsottuna ratkennut. Karru skoorasi heti erän alkuun 5 perättäistä pinnaa ja Calle erän loppuun puolestaan 6 pinnaa. Viimeinen erä MökÄlle 17-16, koko ottelun mennessä  lopulta ylivoimaisesti ehkäpä lohkon parhaalle joukkueelle Kukkakepille 95-56.Huomioita pelistä: / Viimeinen erä MökÄlle / Pekka Pisteillä / Kevään ensimmäinen peli ja tappioPisteet: Jukka 4, Karru 5, Kouvo 2, Vellu 6, Ana 4, Calle 15, Pekka 15, Tero 5Raportoi, Karru