otteluselostus Honka Green - MökÄ

                                                                                                                  Honka Green - MökÄ  09.02.2014

Moi,

Nuorukaiset juoksivat Äijiltä karkuun

Kevätkauden ensimmäinen vieraspeli pelattiin 09.02. sunnuntai-iltana Honkahallilla Espoon Mankkaalla.Vastaan asettui nuoreksi ja nopeaksi joukkueeksi tiedetty Honka Green. Koripalloliiton uusien sääntöjen mukaan 5. divarin joukkueet on järjestetty syksyn menestyksen mukaisesti uusiin lohkoihin kevätkaudeksi. Molemmat joukkueet, MökÄ ja Honka Green, sijoittuvat sarjassa keskikastiin, joten luvassa oli arvatenkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Äijät lähtivät Hongan kaatoon10 pelaajan voimin vastustajan kahdeksikkoa vastaan. Katsomoon MökÄ oli saanut joukkuetta kannustamaan Anjiksen, joka tarkkaili Äijien pelisuorituksia asiaankuluvalla asiantuntemuksella.

Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Kouvo, Calle, Ilkka, Juha ja Spede

1. erä oli MökÄltä jopa yllättävänkin hyvä. Hyökkäyspäässä päästiin hyvin murtamaan vastustajien paikka riittävällä liikkeellä. Avoimia välejä näytti syntyvän korin alle kuin itsestään. Karru sekä Ilkka pääsivät nostamaan helppoja koreja sisään korin alta erityisesti Speden hyvistä syötöistä. A -junnuikäiset Honkalaiset puolestaan olivat varsin epävarmoja sekä heittopelissään että viimeistelyssään korin tuntumassa. Erä MökÄlle 22-16.  

2. erässä ottelun asetelmat muuttuivat ja Honkalaiset saivat vauhdin päälle. Oma heittomme tökki pahemman kerran, josta osoituksena vaivaiset 10 erässä tehtyä pistettä. Juhan kolkki, Callen vaparit ja Iivon kori olivat laiha lohtu vastustajan upottaessa lähes peräkkäin 5 kolmosta. Toinenkin erä Hongalle selvin lukemin 25-10. Ottelun puolivälissä kotijoukkue oli karannut 9 pisteen etumatkaan tilanteessa 41-32.

3. erä oli kahta ensimmäistä jaksoa hiukan tasaisempi. Kenttää juostiin päästä päähän vauhdilla, joka Äijien nykykunnolle tarkoitti pelaamista äärirajoilla. Hyvässä vireessä oleva Ana jaksoi vääntää nuorempien kanssa ja siinä sivussa skoorata matsissa 6 pinnaa. Historiankirjoihin merkittäköön, että Juha otti itselleen tekun protestoimalla annettua tuomiota. Erä Hongalle 16-12. Viimeiseen erään MökÄ lähti 13 pinnaa perässä tilanteessa 57-44.

4:s erä ja 10 viimeistä tehokasta peliminuuttia oli lähinnä päästä päähän pelailua happojen jo vaikuttaessa etenkin Äijien lihaksistossa. Spede, Karru, Vellu ja Ana pääsivät kirjauttamaan pisteitä sarakkeisiinsa. Viimeinen erä Hongalle 14-11 ja koko ottelu isäntäjoukkueelle 76-56.

Huomioita pelistä: Hyvä 1. erä / Junnujen nopeat / Äijien hitaat

P(pisteet) / V(virheet) / T(tekut): Karru 10/-, Esa -/-, Vellu 3/-, Kouvo -/2, Jukka -/-, Juha 7/4+T, Ana 6/-, Calle 18/-, Ilkka 9/2, Spede 3/2

 

Raportoi,

Karru