Hallitus|Valmentajat

Naisten kevätkausi pyörähtää käyntiin viikonloppuna

6.1.2015

Naisten korisliigan kevätkausi alkaa ToPolla tuplakierroksella. Lauantaina joukkue matkaa Tapiolaan Hongan vieraaksi ja sunnuntaina Forssaan. Ensimmäinen kotiottelu on 17.1 Kisahallissa Turun Rientoa vastaan.

ToPo lähtee Naisten korisliigan kevätkauteen sarjataulukon sijalta neljä. Kolmantena on joulukuussa ToPon ohi kiilannut Huima. Viidennellä sijalla joukkueen niskaan hengittää HyPo, joka on saanut vahvistuksia joulun aikana. Anni Mäkitalo sekä Evianna Sipilä vahvistavat HyPoa loppukauden. Näiden pelaajasiirtojen lisäksi Catz on ilmoittanut vaihtaneensa jenkkitakamiehensä Hollinsista McClanahiniin, joka pelasi syyskaudella kahdeksan ottelua Forssassa. FoA puolestaan on lisännyt rosteriinsa Maija Jäntin HoNsUsta. Lisäksi Vimpelin Veto on vaihtanut Hairstonin ja McBeen Stelfoxiin ja Campbelliin. Kevään siirtoikkuna sulkeutuu helmikuun lopussa.
 

ToPon treenit on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin joulun jälkeen. Treeneissä on tehty monipuolisesti fysiikkaa eikä lähes pakolliselta välipäivien norsupalloilultakaan ole vältytty. Joukkuetta vähemmän seuranneille tiedoksi, että tuo ei ollut viittaus mahdollisiin joulun lisäkiloihin vaan MM-tason urheilulajiin. Vuodenvaihteen treeneissä on nähty koko rosteri ja tuttuun tapaan muutamia divarijoukkueen pelaajia. Näillä näkymin kevään 2015 peleihin lähdetään siis koko joukkueen voimin. Ensimmäisenä vastaan asettuvat Honka ja FoA. Koko kevään ohjelman näet täältä.