Hallitus|Valmentajat

ToPo06-pojille runkosarjan voitto Baltic Boys Basketball -liigassa

17.3.2017

Lauantaiaamuna oli aikaa käydä myös Riikan keskustassa

Syksyllä startanneen Baltic Boys Basketball -liigan runkosarjan viimeiset pelit pelattiin Riikassa 10.-12. maaliskuuta. ToPo06 voitti myös viimeisellä kierroksella kaikki pelit ja nappasi samalla koko runkosarjan voiton. Finaalit pelataan Siguldassa Latviassa huhtikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna.

 ToPo 06-pojat lähtivät syksyllä mukaan arvostettuun Baltic Boys Basketball -liigaan. Sarjassa on yhteensä 17 joukkuetta: Baltiasta, Venäjältä ja Suomesta. Sinivalkoista väriä edustavat ToPon lisäksi Honka ja MuKi. Torpan Pojilla on joukkueessa mukana myös kolme lainapelaajaa Kotkasta.

Ensimmäiset turnausviikonloput pelattiin loka- ja joulukuussa. Torpan Pojat voittivat kaikki kymmenen ottelua ja finaaleja edeltävään viimeiseen turnausviikonloppuun lähdettiin iloisin mielin runkosarjan toiselta sijalta. Pelipaikkana oli jälleen kahdelta edelliseltä kierrokselta tuttu urheilukeskus Keizarmetz, joka sijaitsee hienolla paikalla meren rannalla, muutaman kilometrin päässä Riikan keskustasta.

Perjantaina jo kaksi peliä

Aikainen aamuherätys, laivamatka ja viiden tunnin bussimatka olivat pian unholassa, kun ensimmäinen peli Tartu Palliklubia käynnistyi perjantai-iltapäivästä. Suomalaisissa turnauksissa jo tutuksi tullut vastustaja kaatui murskalukemin 55-18. Myöhäisempi peli Keila KK:ta vastaan käynnistyi vasta 20.30. Tuossa vaiheessa oli pojissa pitkän päivän päätteeksi havaittavissa jo pientä kisaväsymystä, mutta pojat voittivat peli 23-30 hienoisesta unihiekasta huolimatta.

Lauantaina vastakkain sarjan kärjet

Lauantain pelit alkoivat ToPon osalta vasta iltapäivällä, joten aamulla pojat pääsivät ulkoilemaan Riikan keskustaan. Sinitakkinen ilopillerilauma tutki vanhaa kaupunkia innokkaana. Alkuiltapäivä keskityttiin päivän ensimmäiseen peliin – vastaan astelisi sarjaa ainoana toisena tappiottomana joukkueena johtava Raplamaa Virosta. Katsomonkin käsin kosketeltava jännitys helpotti pian ja kahden erän jälkeen ToPo hallitsi trilleriä lukemin 20-11. Raplamaa latasi puoliajalla voimia ja tuli kolmannen erän päätteeksi viiden pisteen päähän. Viimeisessä erässä Torpan Pojat kuitenkin nakutti taululle lopputulokseksi 33-24. Levon ja päivällisen jälkeen oli vielä vuorossa iltapelin klo 20.00 ja BC Tartu. Tiukkatempoinen peli päättyi lukemiin 34-23 ja jälleen kerran topolaisten hymyyn.

Hyvillä mielin sunnuntain peleihin

Sunnuntaiaamuna oli vuorossa runkosarjan viimeinen ottelu, jossa vastaan asettui Tiit Sokku KK. Helpohko peli päättyi ToPon hyväksi lukemin 33-18 ja pojat juhlivat ansaitusti iloisin mielin runkosarjan voittoa.

Finaaliviikonloppu huhtikuussa

Baltic Boys Basketball –liigan finaaliviikonloppu järjestetään Latvian Siguldassa huhtikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna 21.-23.4.