Hallitus|Valmentajat

A-pojat terveinä finaaliin

8.4.2015

ToPo - Lahden NMKY, 2. finaali su 12.4. klo 16.15 MYkissä

Torpan Poikien A-pojat saa koko 12 miehen ryhmänsä mukaan lauantain ja sunnuntain SM-finaaleihin. Henrik Ketolan Scania Cupissa Södertäljssä saama käsivamma ei ollut murtuma, joten kapteeni-Hänk on taistoissa mukana. Myös selkävaivoista koko kevään kärsinyt Antti Hämmäinen palaa kentille.

Raskaamman kaluston tervehtyminen on hyvä uutinen valmennukselle, sillä Lahden NMKY neljä kaksimetristä maajoukkuepelaajaa takaavat korinalusväännöissä kunnon pystypainit. Jonis Heikkinen, Remu Raitanen, Matias Oksa ja Joel Jokinen saavat Antista ja Hänkistä tarpeellista vahvistusta XXL-pelaamiseen.

Ensimmäinen finaali pelataan lauantaina klo 15 Lahden Suurhallissa. Toinen, ja jo ratkaiseva, loppuottelu on sitten sunnutaina klo 16.15 alkaen Munkkiniemen Yhteiskoululla.

"Vuotta nuori" ToPo lähtee haastamaan suvereenit mestarisuosikit ilman turhia paineita, sillä kausi on ollut jo nyt menestys. Nyt pojat tarvitsevat täyden kotikatsomon hillittömän tuen, sillä urheilussa kaikiki on mahdollista!