Hallitus|Valmentajat

Ajankohtaista

B-tytöt voittoon (10.3.2014)
B-tytöt taistelivat hienon voiton Hongasta. Vähäkorisen pelin voitto pitää munkkalaiset sarjassa toisena. Honka 29-ToPo 43 (9-16, 0-9, 12-2, 8-16).
Eilisessä ToPo –Honka ottelussa ToPon sentteriin, Niina Laaksoseen, kohdistunut teko Hongan Shanel Harrisonin taholta on tuomittu laajasti. Vakavasta välikohtauksesta huolimatta Niina voi olosuhteisiin nähden kohtuullisesti ja hänellä ei ole havaittu murtumia. Olen todella järkyttynyt. Tämmöistä ei missään nimessä saa tapahtua koripallossa eikä liioin missään muussakaan lajissa, toteaa Niina. ToPo Naiset ja koko seura toivottaa Niinalle paranemista.
Ottelun alku oli kotijoukkueelta vahvaa esitystä ToPon hermoilessa. Ottelusta muodostui todellinen jännitysnäytelmä aina 35 minuutille saakka kunnes ottelussa tapahtui aivan käsittämätöntä, jota ei tahdo uskoa. Sisuuntuneelle ToPolle lopulta sinetti 62-74 (40-29).
Honka - ToPo 73-71 (34-36)
Runkosarjassa jo kolmannen sijansa varmistanut ToPo kohtaa nälkäisen Hongan. Kotijoukkueella on paljon pelissä, sillä voitollaan espoolaisilla on vielä mahdollisuudet saada välierissä vastaansa ToPo kotkalaisen PeKan sijaan. Ottelu tänään klo 15 Tapiolan Urheiluhallilla.
Munkkinemen yhteiskoulun rehtori Aki Holopainen kertoo koulun ja ToPo-juniorit ry:n tilanteesta.
Lauantaina ToPo pelasi vieraissa sarjakakkosta PeKaa vastaan, muttei pystynyt murtamaan PeKan puolustusta ja heittopeliä. PeKalle selkeä voitto 84-58 (40-28). Sunnuntaina ToPo oli kuin uudesti syntynyt nuijimalla Forssan Alun 85-40 (39-21).
ToPo järjestää Korisaiheisen kirpputorin Korisriehan yhteydessä. Kirppiksellä myydään laadukasta koriskamaa ja muuta, mm ToPo -aiheisia tavaroita. Hyvälaatuista tavaraa otetaan vastaan Kisahallilla B-puolella keskiviikkona 12.3. klo 19-20 ja ennen korisriehaa lauantaina 15.3. klo 10 alkaen.
Tulethan kannustamaan A-tytöt voittoon!
ToPo matkaa lauantaina Karhuvuoreen mittaamaan PeKan kuntoa. Edelliset kohtaamiset kääntyivät niukasti kotkalaisille. Sunnuntaina klo 15 Kisahallissa helsinkiläiset kohtaavat Forssan Alun, joka pitää jumbosijaa sarjassa. ToPon on ehdottomasti voitettava vähintään toinen otteluista, jotta joukkue varmistaa pleikkareihinsa kolmannen sijan.
RSS ATOM