Pojat U17

ToPon PU16 joukkueessa on hyvä nippu pelimiehiä, yli 20 poikaa, hiljattain aloittaneista jo pitkään pelanneisiin. Joukkueen rungon muodostavat 2006-syntyneet pojat, joita täydentävät säännöllisesti mukana olevat kolme 2007-syntynyttä lupaavaa nuorempaa junnua sekä pitkänhuiskea 2005-syntynyt korinaluspelaaja. Koko joukkuetta yhdistää kova into ja palo lajia kohtaan.

Viime kausi meni sujuvan MuKi-ToPo -yhdistymisen merkeissä, vaikka korona valitettavasti katkaisikin pelit ennen aikojaan. Syksyllä on onneksi päästy jälleen pelaamaan, ja paljon. Joukkue pelaa yhteensä kolmessa eri sarjassa. Tällä kaudella päätavoite on U16 SM-sarjassa, jonne joukkue pelasi itsensä syksyn karsintojen kautta puhtaalla pelillä. Alkukauden perusteella U16 SM vaikuttaa tasaiselta sarjalta, joten Final Four paikka on hyvillä peleillä saavutettavissa. U17 valtakunnallisessa 1.divisioonassa joukkue pääsee haastamaan itseään isokokoisempia poikia vastaan ja syksyllä sarjasta on muutama voittokin käyty hakemassa. Eteläisen alueen 1. ja 2. divisioonien yhdistyessä keväälle pojat saavat pelata montaa eri joukkuetta vastaan matkapelien vastapainoksi myös lähiseudulla.

Alkukauden aikana myös yleisö on päässyt paikan päälle nauttimaan poikien peleistä sekä hurraamaan huikeille suorituksille, mm. ensimmäiselle pelitilanne donkille! Ja jos paikan päälle ei ole päässyt, niin ”kahvin hinnalla” on pelejä päässyt seuraamaan kotisohvalta livestriimin välityksellä. SolidSportin kautta pääsee myös kätevästi tukemaan poikien joukkuetta eri suuruisilla kannatusmaksuilla! 


Harjoitusvuorot:

Maanantai klo 16-17.30, Pirkkolahalli 1

Tiistai klo 20.30-22, Pirkkolahalli 1

Torstai klo 16.30-17.45, Munkkiniemen Yhteiskoulu

Perjantai klo 17-18.30, Mäkelänrinteen uimahalli

Yllä olevat harjoitusvuorot ovat salivuorot kaudelle 2022-2023. Oheisharjoitteluajat saat suoraan valmentajalta.


Valmennustiimi

Aleksi Keijonen, kelekeijonen@gmail.com, 050 350 9960

Jesse Suhonen


Joukkueenjohto

Satu Lindholm, satu.lindholm@accountor.fi, 040 538 9013