VALOKEILASSA: Jumppa Niskanen

28.02.2010

Antti Niskanen
Syntymäaika: 10.8.1986
Pituus: 189 cm
Kasvattajaseura: Sykki
SM-sarjakokemus: ToPo 2007-10 (72 runkosarjapeliä, 5 pudotuspeliä)
Edelliset seurat: Sykki, Rekolan Urheilijat

Sanaseppomme Jumppa Niskanen joutui totisen paikan eteen viikonloppuna, kun ToPon verkkotoimitus asetti hänen eteensä kokovartalopeilin ja pyysi käyttämään puoli tuntia itsereflektion merkeissä. Tällä kertaa Hra Niskanen pääsee esittelemään itsensä.

T: Minulle Antti Niskanen oli vielä täysin tuntematon nimi, kun astelin joskus helmikuun 2008 aikana Kisahalliin seuraamaan paikallismittelöä ToPo-Honka. Espoolaiset veivät tuon matsin parillakymmenellä pisteellä ja pääsit muistaakseni kentälle loppuminuuteilla, jolloin iskit heti ekasta hyökkäyksestä tolkuttoman alley oop -donkin Vertion Panzan syötöstä. Sittemmin peliaikasi on lisääntynyt kausi kaudelta ja sinut tunnetaan vieraskatsomoissakin "sinä kaverina, jota kannattaa seurata alkulämmittelyissä." Kerro meille koripallotaustastasi ja siitä, miten olet lopulta päätynyt ToPoon?

J: Koripalloilin, tai ainakin palloilin Sykissä pikkunaskalista parikymppiseksi. Aluejoukkueesta viimeisessä karsintavaiheessa putoaminen lienee ollut nuoren miehen mielestä niin huutava vääryys, että seuraavat seitsemän vuotta piti kostoksi ajella puolivaloilla. Kesällä -07 uskaltauduin jonkinlaisen myöhäisen herätyksen saaneena ToPon try-out leirille, ja sille tielle jäin. Minuutit arvatenkin ovat ensimmäisinä kausina olleet kiven alla, mutta aina silloin tällöin joku ystävällinen joukkuetoveri ilmoittautuu sairastuvalle ja samalla tuon kiven hetkeksi nostaa. Jokaista saamaani peliminuuttia kyllä arvostan, sillä pelkkä supinan herättäminen katsomossa alkulämmittelyn aikana ei tosiaankaan ole toiveroolini tässä tai missään muussakaan joukkueessa. Lisäksi on vielä mainittava, että tuon mainitsemasi syötön taitoi antaa tätä nykyä Joensuussa riehuva Ipe Pehkonen.

T: Valkoiseksi mieheksi varsin merkittävä ponnistusvoimasi on pakottanut minut monta kertaa miettimään, mikä on ilmavan pomppusi salaisuus. Syväkyykyt? Porrasjuoksu? Malminkartanon jätemäki? Voodoo-loitsut? Jumpsolesit? Geenit? Kerro tiedonhaluisille junioreille ja ei-niin-junioreille-enää, miten voimme parhaiten tulla jumppaniskasmaisiksi pogo-kepeiksi!

J: Jaa-a, tuota niin minä kuin muutkin ovat useasti kyselleet, ja todettava on, että vastaus jää tavallisesti jonkinlaisen hiljaisen mutinan tasolle. Äidinmaidosta ainakin on aimo annos senttimeetrejä tasajalkaponnistukseen imeytynyt. Lisäksi yleisen urheiluhulluuden mukanaan tuoma melko jatkuva rasitus liikuntaelimistölle sekä muuttaminen punttisaliin lukion viimeisten luokkien ajaksi lienee tuota ponnistusta ja muutakin liikehdintää osaltaan avittanut. Muuta kovin ihmeellistä en osaa aiheesta sanoa. Rinnallevetoa voin suositella riittävän kokeneille ja osaaville harjoittelijoille.

T: Koripallokentän edesottamuksiesi ohessa opiskelet kaikessa hiljaisuudessa diplomi-insinööriksi. Moni ToPo-fani on kuitenkin pistänyt merkille kirjalliset lahjasi; olet ilahduttanut Torpan Poikien seuraajia kirjoittamalla topo.fi verkkosivustolle epäsäännöllisin väliajoin sanallisesti perin viljavaa proosaa, jota Parnasson ja KirjaIn-lehden asiantuntijapiireissä on ehditty verrata mm. Mikko Rimmiseen ja Volter Kilpeen. Onko salainen haaveesi nousta joskus Suomen Finlandia-ehdokkaiden kaartiin? Mitä muuta voit kertoa kirjoitus/kirjallisuusharrastuksestasi?

J: Harrastus, jos edes sellaisesta voidaan tekstien nykyisellä ilmestymistiheydellä puhua, rajoittuu tosiaan melko tiukasti kirjoituspuolelle. Olen aina ollut uskomattoman laiska lukemaan minkäänlaista kaunokirjallisuutta, vaikka silloin tällöin kirjan käteeni napattuani saatan tarinaan uppoutuakin. Kirjoittaminen sen sijaan oli jo koulussa niitä vähiten ikäviä askareita. Mikko Rimmisen romaanit tunnustan kyllä lukeneeni, ensimmäisen hulluuksissani jopa kahdesti, ja niistä lienee venyvä ja valuva kynänjälkeni jonkinlaista inspiraatiota saanutkin. Finlandiaa ei aivan lähitulevaisuudessa löydy kuin korkeintaan levysoittimestani, tuskin tosin sieltäkään, mutta kyllä jonkin paria liuskaa pidemmän merkkijonon tuottaminen joskus hamassa tulevaisuudessa on käväissyt mielessä. Sitä odotellessa sorrun häikäilemättömään oman hännän nostamiseen ja patistan tämän haastattelun löytäneitä raivaamaan tiensä myös noiden jo kertaalleen mainitsemiesi kirjoitusteni pariin, joiden luulisi parilla hiirikäden heilautuksella näiltä sivuilta löytyvän. Mars! Ja mars!

T: Jos Suomen Korisliigan pelaajien keski-ikään tuijotetaan, alat olla tänä vuonna 24 täyttävänä hiljalleen ikämieskerhossa. Mitkä ovat koripalloilulliset tavoitteesi? Kuinka monen vuoden ajan tähtipaitojen kannattajat voivat vielä saapua Kisikselle seuraamaan, kuinka taivuttelet korirautoja kaksi päätä sinua pitempien amerikkalaispelaajien edestä?

J: Try-outille tullessani en oikein tiennyt, mitä odottaa tai tavoitella, mutta nälkä on kasvanut syödessä ja tavoitteet samalla kirkastuneet. Näillä meriiteillä ei kovin suuria puheita kannattane tässä tai muussakaan yhteydessä aloittaa, mutta sen verran voin sanoa, että en aio lopettaa uraani olematta koskaan mitään muuta kuin penkinlämmittäjä ja aloitusviisikon sparrausvastustaja. Vajaat kolme kautta on jo kulunut enemmän tai vähemmän muiden etumatkaa kiinni kuroessa ja Korisliigan menoa ihmetellessä, joten oikean pelaamisenkin voisi kuvitella kohta jo alkavan luonnistua. Hyppäsin tosiaan kilpakoripallon pariin niin myöhään, että leipääntyminen tai kyllästyminen lienee vielä monen vuoden päässä.

T: Luonnehdi meille vielä näin lopuksi, minkälaista on sykkiläinen koripallo. Se on ilmiselvästi jättänyt jälkensä sinuun.

J: Oikeassa olet. Ulkopuolisen silmään suurilta vaikuttavia mainetekoja en päässyt Sykin pelipaita päälläni suorittamaan, mutta muuten seurassa viettämäni aika oli mahtavaa. Suun vetää hymyyn erityisesti seuran edustusjoukkueen, Seniorsin, riveissä vietettyjen viiden kauden muistelu. Veikeämpää meininkiä ja ennen kaikkea oudompia ja hykerryttävämpiä joukkueen sisäisiä perinteitä ja tapoja saa hakea. Ei mennä tuohon aiheeseen kuitenkaan syvemmälle. Kaiken kaikkiaan nautin siis olostani Sykissä täysin rinnoin, vaikka itse koripallon pelaaminen jäikin silloin tällöin hieman taka-alalle. Tulevaisuudessa näkisin kyllä kovin mielelläni kasvattajaseurani saavuttavan myös laajempaa urheilullista menestystä, ja ensimmäisen täysipäiväisen työntekijän palkkaamisen myötä ensi askeleet tuohon suuntaan on jo otettukin.