ToPolle kirvelevä tappio

13.10.2008

Torpan Pojat ei pystynyt voittamaan kovasta taistelusta huolimatta Joensuun Katajaa. ToPo taipui tiukan taistelun päätteeksi 85-88 (42-47).

Kataja hallitsi alkua

ToPo aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi nopeassa tahdissa 6-0 karkuun. Kotijoukkue heräsi kuitenkin Jeremiah Woodsin johdolla ja nousi rinnalle ja ohi. Ensimmäistä neljännestä oli pelattu 6.44, kun ToPon tuorein vahvistus Isaac Spencer teki ensiesiintymisensä tähtipaidassa. Torstaista asti ToPon kanssa harjoitellut Spencerin pelilupa tuli vasta aivan ottelun alla. Spencer pelasikin pirteästi pitkästä pelitauosta huolimatta tehden 19 pistettä ja kahmien seitsemän levypalloa.

Joukkueet etenivät ensimmäisen neljänneksen tasaisesti ja lopulta Kataja johti viidellä pisteellä neljänneksen päätteeksi.

Toisen neljänneksen joukkueet etenivät lähes tasatahtia. Suurimmillaan Kataja repäisi eron 10 pisteeseen, mutta ToPo kiri eron lähimmillään neljään pisteeseen. Tauolle mentiin kuitenkin joensuulaisten viiden pisteen johdossa tilanteessa 47-42.

ToPon johto ei pitänyt

Kolmanneksella neljänneksellä ToPo yritti pudottaa pienellä ringillä pelannutta Katajaa kyydistään ja lisäsi vauhtia. ToPo kiri nopeasti Katajan johdon kiinni ja meni ohi, kun hyvän ottelun pelannut Harri Hohteri onnistui kolmen pisteen heitossaan, kun reilu kolme minuuttia oli kolmatta neljännestä pelattu. Kataja ei kuitenkaan luovuttanut vaan kiri takaisin johtoon. Lopussa ToPo kiristi tahtia ja lähti viimeiselle neljännekselle kolmen pisteen johdossa 65-62.

ToPo aloitti myös viimeisen neljänneksen vahvasti, mutta Kataja ei kotiluolassaan antanut kuitenkaan periksi, vaan nousi neljänneksen puolivälissä johtoon eikä sitä enää luovuttanut vierailijoille. ToPo ei kyennyt käyttämään omia mahdollisuuksiaan ja takaa-ajo jäi kolmen pisteen päähän. Näin ToPo lähti kotimatkalle kirvelevä 85-88 (42-47) tappio niskassaan.

Kaminen pettyi

ToPon päävalmentaja Tomi Kaminen oli erittäin pettynyt tappion jälkeen.
- Ei ole vielä tällä kaudella pelin jälkeen potuttanut kertaakaan näin paljon kuin nyt. Peli oli voitettavissa, mutta pelasimme vailla ajatusta. Voittoa tarjottiin tänään. Olen erittäin pettynyt tämän illan suoritukseen, Kaminen ruoti.
- Jos jotain positiivista haetaan, niin neljä vuotta pelaamatta ollut Spencer osoitti potentiaalinsa ja hän tulee olemaan meille vielä kova vahvistus, Kaminen mietti.

ToPon pelit jatkuvat keskiviikkona, kun vastaan asettuu Suomen Cupin puolivälierässä FoKoPo.
- Meidän on nyt vain siirrettävä tästä pelistä katse eteenpäin. Meillä on tärkeä peli keskiviikkona edessä, Kaminen muistutti.

ToPon tehomiehenä hääri jälleen James Allen (21/9). Spencer teki debyytissään myös kelpo jälkeä (19/7) ja Elias Kajander pääsi myös kaksinumeroisiin (12/2/7). ToPo voitti ottelussa levypallot selvästi (48-33) ja Hohteri nappasi niitä topolaisista eniten (11). Ottelun ykköshahmo oli Katajan Woods 25 pisteellä ja 18 levypallollaan.

ToPon seuraava peli on keskiviikkona, kun Suomen Cupin puolivälierässä vastaan asettuu FoKoPo. Kisahallin jännitysnäytelmä alkaa klo 18.30.