Hallitus|Valmentajat

Yhden pisteen tappio

7.3.2017

Hiihtolomien jälkeen päästiin taas pelaamisen makuun ja sunnuntaina aamulla 5.3. kotiottelussa vastaan asettui kevätkaudelle uutena tulokkaana sarjaan mukaan tullut Espoo Basket Team.

Topolla oli paikalla ”täysi rosteri”, eli 15 pelaajaa. Valmentaja joutuu jakamaan pojat kahteen pelaavaan ryhmään, joista toinen pelaa aina koko erän ja vaihtaa vain oman ryhmän sisällä ja toinen ryhmä lepää.

Tulevaisuudessa pelipaikkoja joudutaan jakamaan varmastikin jo ennen peliä, koska 15 hengen joukkue on turhan suuri pöytäkirjaan ja peliaika pelaajittain jää todella pieneksi.

Eli muistakaa ilmoittautumiset ajoissa viikonlopun peleihin, mielellään jo keskiviikon treeneihin mennessä.

Tilanteet muuttuvat ja sairastumisia ym. tapahtuu, mutta yritetään hoitaa peli-ilmoittautumiset kuntoon mahdollisimman ajoissa. Näin autamme valmentajaa suunnittelemaan viikonlopun peluutukset.

 

1. erään kentälle: Pauli, Ippu, Saamu, Miki ja Niilo

Aloitus Espoolle, mutta ei koria… Peli oli alkuun hermostunutta pallonmenetyksiä tuli puolin toisin, eikä pisteitä kertynyt. Vihdoin Ippu avaa pistetilin heittotilanteen jälkeisestä vaparista.ja  seuraavassa hyökkäyksessä Saamu riistää pallon, pitkä syöttö  ja Ippu pussittaa jälleen. Hyvä alku Topolta.

Saamulta hyvä levypallo ja 2 pistettä. Topolle 5-0.  Ippu jatkaa hyvää peliä ja levypallon jälkeen taas 2 pistettä.

Pelin ensimmäisiä minuutteja on leimannut lukuisat askelvirheet. Lähes jokainen hyökkäys on keskeytynyt ainakin kertaalleen askelvirheeseen. Toisella tuomarilla näyttää olevan tarkka linja askevirheiden suhteen, tosin syytäkin puhalluksille on ollut molemmilla joukkueilla… Tarkkuutta pojat…

Ensimmäiset pisteet Espoolle vasta 6 minuutin kohdalla. Espoo pääsee hyvin hyökkäysalueelle, mutta heitot eivät uppoa millään ja Topo saa hyvin levypalloja. Erän loppua kohti Espoo pääsee paremmin peliin mukaan ja pelillisesti tilanne tasoittuu, mutta pisteitä Espoolle ei heru.

Erän lopulla Pauli loukkaa sormensa ja Topo vaihtaa. Erän viimeisellä sekunnilla Miki heittää kaukaa ja 2 pistettä… erä päättyy 9-2 Topolle.

Hyvä erä, mutta hermostunutta pelaamista. Varsinkin askelvirheitä ja Espoon osalta paljon ohiheittoja.

 

2. erään kentälle: Emil, Enes, Eino, Benjamin ja Elmeri

Erä alkaa vauhdilla ja useiden ohiheittojen jälkeen korinteon aloittaa Espoo. Benjamin kuittaa heti perään  korilla, mutta Espoo riistää pallon 2 kertaa ja pussittaa molemmat. Tilanne tasoittuu…

Ensimmäinen järjestelmällinen hyökkäys Topolta ja Emil heittää kaukaa ja 2 pistettä. Hieno suoritus. Elmeriltä hyvä kiistapallo. Benjamin jatkaa hyviä levypalloja ja pallonriistoja. Peli on nyt selvästi nopeampaa kuin 1. erässä ja tilanteita tulee molempiin päihin.

Espoo tekee korin pitkän ”soolon” perään.  Koreja molempiin päihin  Espoon heitto alkaa kulkea ja peli tasoittuu. Erä päättyy tiukkaan 17-18 tilanteeseen.

 

3. erään kentälle: Ippu, Niilo, Miki , Benjamin ja Saamu

Miki kolauttaa polvensa ikävän näköisesti heti alussa ja Topo vaihtaa. Onneksi ei mitään vakavaa ja Miki palaa kentälle jo hetken päästä.

Emil heittää hienosti kaukaa ja Topo on taas johdossa. Espoo kuittaa nopeasti ja jatkaa toisella läpiajokorilla heti perään. Topon puolustus nukkuu ja kaveria ei auteta tarpeeksi… Espoo siirtyy ja kolmen pisteen johtoon.

Niilo tekee hienos hyökkäyksen perään korin, mutta tasoittava vapari ei uppoa. Muutaman sekalisen hyökkäysen jälkeen Espoo tekee taas korin ja johto pysyy kolmessa pisteessä.

Lukuisten ohiheittojen jälkenee Espoo tekee korin ja johto kasvaa.  Topo ottaa paljon levypalloja molemmissa päissä, mutta pisteiden teko takkuaa pahasti.

Ippu tekee hyvän syötönkatko ja nopea syöttö Benjaminille, joka tekee korin. Hieno kuvio. Valitettavasti Espoo pussittaa heti perään levypallotilanteesta. Hieno heitto vielä Einolta ja erän viimeiset pisteet. Erä päättyy 25-28 tappiotilanteeseen.

Erä oli Topon selvästi huonoin tähän mennessä. Heittoprosentti tippui huomattavasti ja sekä puolustuksessa, että henkilökohtaisella tasolla tehtiin turhia virheitä.

 

4. erään kentälle: Saamu, Enes, Eino,  Severi ja Miki 

Erän ensimmäisen korin tekee Espoo ja johto kasvaa viiteen pisteseen… ja seuraavassa hyökkäysessä jo seitsemään. Nyt Espoo osuu joka hyökkäysessä ja Topo menettää otteensa. Peli  27-38 ja Topo ottaa aikalisän…

Peli ei siltä lähde kulkemaan ja Espoo tekee korin heti aikalisän jälkeen. Seuraavassa korinalusteilanteessa Benin sisäänheitosta Miki pussittaa… ensimmäiset pisteet Topolle pitkään aikaan. Itseluottamus palaa ja 3 seuraavaa hyökkäystä Topo tekee pisteet. Ero enää 7 pistettä. Espoo joutuu ottamaan aikalisän.

Topo kerää kentälle uuden ”viisikon” ja yrittää kuroa eron kiinni. Emil onnistuu ja ero enää 5 pistettä. Peli nopeutuu huomattavasti ja Topo painaa päälle. Emil ja Miki tekevät korit ja ero enää 1 piste, mutta aikaa 19 s.

Topo ottaa aikalisän. Sisäänheitto Espoolle. Loistava pallonriisto Topolta, mutta pallo ei mene sisään… Espoo puolustaa raivoisasti, mutta Ippu ja Miki pääsevät yrittämään vielä viimeisillä sekunneilla, mutta pallo ei uppoa.

Viimeinen heitto pillin soidessa ei uppoa ja Espoo voittaa pisteellä. Peli päättyy 39-40. Harmittava tappio Topolle.

Peli oli selkeästi kaksijakoinen. Ensimmäinen erä oli täydellistä Topon hallintaa, mutta sitten ote lipsui selkeästi espoolaisille ja peli näytti jo ratkenneen vierailijoille. Viimeisen erän raju rutistus toi Topon mukaan voittokamppailuun ja lopussa Topolle tarjottiin jo voiton avaimia, mutta viimeisen minuutin pari loistavasti pelattua hyökkäystä päättyivät ohiheittoon ja EBT:n johto kesti.

Paremmalla onnella kohti seuraavaa peliä.