Hallitus|Valmentajat

Vihdoin voitettu ottelu

16.2.2017

 Topon mikropoikien kevään toinen divariottelu pelattiin Suutarilassa, Masun vieraana, lauantaina 11.2.


Masulla on taitava joukkue ja pelin alku oli erittäin tasainen. Topo onnistui hyökkäyksissään, mutta niin onnistui Masukin. Ensimmäinen jakso päättyi lukemiin 13-15 Topon hyväksi.

Tasainen peli jatkui myös toisessa jaksossa. Masulla oli nopeita hyökkäyksiä, mutta Topo puolusti hyvin. Tässä erässä topolaiset sortuivat virheisiin ja Masu napsi pisteitä vapaaheitoista. Jakson lopussa tilanne edelleen tiukka 21-22.

Kolmannessa jaksossa Topo sai venytettyä kaulaa ja johti jakson alussa selkeästi, mutta Masu ryhdistäytyi, teki koreja ja tasoitti tilannetta. Topon aikalisällä Jomi piti pojille saarnan puolustuksen tärkeydestä ja sen jälkeen Topo onnistuikin estämään Masun hyökkäyksiä ja tekemään itse koreja. Kolmas jakso päättyi 26-33 Topolle.

Viimeiseen jaksoon lähdetiin siis Topon kannalta mukavissa lukemissa. Mutta Masu ei ole helppo vastustaja, joten voitontahtoa tarvitiin vielä. Ennen jaksoa valmentajat kysyivät pojilta "Haluatteko voittaa" ja pojat vastasivat iloisessa kuorossa "joooooo!!" Peli alkoi tasaisesti, mutta Topo oli pelissään tarkempi ja teki koreja. Masu ei kuitenkaan helpolla luovauttanut vaan vastasi sähäkällä pelillä ja hyökkäyksiä katkottiin puolin ja toisin. Jakson loppu oli Topon iloittelua ja peli päättyi riemukkaaseen vierasvoittoon lukemin 30-43.

Tappioputken jälkeen saavutettu voitto maistui erittäin makealta. Pojat jaksoivat hienosti pelata tasaista peliä koko ottelun ajan ja selvästi harjoitusten opit on nyt saatu tuoduksi pelikentälle tositilanteisiin. Syöttelypeli oli paikoitellen loistavaa ja puolustuspeli toimi myös hyvin, vaikka siihen tarvittiinkin useasti valmentajien ohjausta. Virheitä tehtiin vähemmän kuin edellisessä pelissä eikä vastustajakaan juuri sortunut niihin. Peli olikin erittäin nautittavaa katsottavaa!

Kiitämme
- hyvää puolustuspeliä
- hienoja hyökkäyskuvioita
- koko joukkueen reippautta ja peli-iloa
- buffetin passionhedelmäpiirakkaa

Moitimme
- salin summerin äänenvoimakkuutta