Hallitus|Valmentajat

otteluselostus MökÄ - Helsinki Squad

Helsinki Squad vei Munkasta pisteet kotiinsa

MökÄ – Helsinki Squad 02.12.2016                                                                                                     
Syyskauden viimeinen kotipeli pelattiin joulukuun ensimmäisenä perjantaina kotiluolassamme Munkassa. Äijiä vastaan asettui varsin atleettisista nuorista miehistä koostuva joukkue nimeltä Helsinki Squad.  Asetelma illan otteluun oli 5.divarin kärkipaikalla keikkuva Squad vastaan lohkon alapäähän juuttunut Mökin Äijät.

Kirjurina illan ottelussa Des ja ajanottajana Make. Tuomarikaksikkona Pauli Tele & Arcadio Campita.

Aloitusviisikko:  Kouvo, Jukka, Juha, Calle ja Pekka.

1. jakso aloitettiin isäntäjoukkueen taholta ennakkoluulottomasti kovalla miespuolustuksella. Tähän olikin syytä, sillä vastustajien kentällisestä kaikki pelaajat olivat sekä taitavia että nopeita liikkeissänsä. Miespuolustuksessa oli vaikeuksia tunnistaa oma pelaaja ohjeella ” ota vastustajan tatuoitu pelaaja ” Tämä siitä syystä, että kaikilla Squadin pelaajilla oli identtinen käsivarren kokoinen tatuointi ihossansa. Juha avasi Äijien pistetilin kolmosella heti erän alkuun Callen upottaessa erän puolivälissä kaksi peräkkäistä kolmosta sisään. Hyvästä taistelusta huolimatta erä Squadille pistein 22-16.

2. jaksolla MökÄn joukkuepeliä haittasivat lukuisat syöttöhassit.  Näistä nopeat vastustajat pääsivät rankaisemaan turhankin helposti. Puolustuksessa siirtyminen 1-2-2 paikkaan ei tuonut merkittävää parannusta oman pään pelaamiseen. Callen heittovire pysyi hyvänä yhdeksällä pinnalla. Vellun ja Pekan kakkonen sekä Jannen ottelun 1/3 kolmonen kasvattivat Äijien erän pistesaldon 16 pinnaan. 2. erä vastustajille lähes 1. erän lukeminen 24-16. Ottelun puolivälissä tilanne Squadin eduksi 46-32.

3. jaksolla MökÄ pääsi paremmin peliin kiinni pitkälti parantuneen paikkapuolustuksen ansiosta. Hyökkäyspäässä Janne pussitti kaksi komeaa kolmosta. Calle reväytti jalkansa ja joutui kentän laidalle ennen kahta viimeistä erää. Esa puolestaan sai ” paitatekun ” jätettyään paitansa kotiin. Tämän johdosta Äijä sai istua vaihtopenkillä koko pelin ajan. 3. erä Squadille pistein 16-11. Viimeiselle jaksolle siirryttiin lyhyen tauon jälkeen vieraiden selkeässä johtoasemassa 62-43.

4. jakson voitosta Äijät taistelivat tosissaan. Pekka, Ana, Kouvo ja Karru pääsivät pisteiden makuun Vellun heittäessä erän loppupuolella kolmosen sisään. Viimeinenkin erä vastustajille pinnalla 18-17 ja koko ottelu Squadille pyörein numeroin 80-60.

Huomioita pelistä:  Esan paitateku / Syöttöhassit / 1-2-2 puolustus

P(pisteet) / V(virheet) / T(tekut):  Karru 6/2, Vellu 5/2, Kouvo 2/3,  Jukka 2/5, Juha 3/1, Ana 3/3, Calle 16/-, Pekka 12/3, Janne 11/1

Raportoi,

Karru