Hallitus|Valmentajat

otteluselostus MökÄ - Lepy Balls

Äijille pelasivat ja voittivat Isolla sydämellä!     MökÄ – Lepy Balls  20.04.2018                                                                                                    
Kauden jo ollessa pitkällä ja lähestyessä päätöstään pelattiin kotisalissamme Ranskiksessa ottelu tuttua Lepy Ballsia vastaan. Espoolaiset saapuivat hyvissä ajoin pelipaikalle 9 pelaajan kokoonpanolla. Kotijoukkue oli tällä kertaa saanut jalkeille Äijäyhdeksikön, joten pelaajarosterin osalta puntit olivat tasan.

Toimitsijapöydän takana Des vastasi pöytäkirjasta ja Make ajanotosta.

Aloitusviisikko:  Karru, Timo, Calle, Janne ja Esa

1. jakson alku ja koko erä oli MökÄn hallintaa ja näytöstä. Peli ja vaihdot rullasivat kuin rasvattuna vastustajan ihmetellessä isäntien vauhdikasta menoa. Äijät eivät antaneet mitään mahdollisuutta Ballsille päästä mukaan peliin. Timo oli vahva korien alla ja repi pitkillä käsillään ribareita itselleen kerta toisensa jälkeen. Erän päätti summerin soidessa Pekan taidokas heitto päätyrajalta miinuskulmasta koria. Onnistunut heitto oli yksi kauden hienoimmista. Jomi piti vauhtia yllä 9 pinnan edestä erän mennessä MökÄlle suvereenisti 21-6.

2. jaksolla jatkettiin siitä mihin avauserässä jäätiin. Lepyn tuskaillessa korinteon vaikeutta, Äijät onnistuivat laajalla rintamalla. Vastustajan vaihdellessa puolustusmuotoa, MökÄ pitäytyi tiukassa miespuolustuksessa. Erä kotijoukkueelle 17-5. Lyhyelle 5 minuutin erätauolle siirryttiin MökÄn johtoasemassa 38-11.

3. jaksolla Lepy sai vihdoin kiinni pelin juonesta ja haastettua Äijiät molemmissa päissä kenttää. Ballsin nro 6 pääsi kasvattamaan Lepyn pistesaldoa 10 pinnalla. Äijistä vastuu pisteiden teosta jakautui tasaisesti kuudelle pelaajalle Juhan ja Callen upottaessa kolkkinsa sisään. Erä Ballsille 17-15 ja tilanne ennen viimeistä erää MökÄlle 53-28.

4. jaksolla Äijien korinteko hyytyi vauhdikkaan alkupelin seurauksena. Ainoastaan kaksi onnistunutta pelitilannekoria Karrun upottaessa loppulukemiksi isännille 57-37. Viimeinen erä kirjattiin Lepylle 9-4.

MökÄn sijoitus 5. divarin kevätkauden jatkosarjan C-lohkossa tukevasti 6:s ennen kahta viimeistä peliä.

Huomioita pelistä: Timo!, / Vahvat 1. ja 2. erät / Pelaamista Isolla sydämellä

P(pisteet) / V(virheet) / T(tekut): Karru 2/1, Esa -/1, Jomi 14/-, Jukka 4/1, Juha 7/3, Calle 11/1, Pekka 6/2, Timo 5/2, Janne 8/1,

Raportoi,

Karru