Hallitus|Valmentajat

otteluselostus MökÄ - BT Tikkurila

Heittosirkus Kisiksessä                                                                                             MökÄ – BT Tikkurila  15.04.2016

Poikkeuksellisesti MYK:n ollessa perjantaina koulun käytössä pääsivät Äijät pelaamaan kauden viimeisen kotiottelunsa legendaariselle Kisahallin B-puolelle. Ennen peliä oli paikalla Seagullsin joukkue viimeistelytreeneissä ennen seuraavaa pudotuspeliä Pyrintöä vastaan.

Kyllä se vaan on hienoa päästä pelaamaan ja aistimaan paljon muistoja ja jänniä pelejä nähneelle ja nähdylle Kisiksen parketille. Parketille ja kentälle, joka kaikin puoli on ominaisuuksiltaan vertaansa vailla.

Tuomaroinnista illan ottelussa vastasi parivaljakko Crusic & Predrag. Toimitsijatehtävistä soolona puolestaan vastasi Stinde, joka hoiti kuin leikiten ajanoton ja  pöytäkirjan täyttämisen ohella kaikki muutkin toimitsijapöydän tehtävät!

Aloitusviisikko:  Vellu, Ana, Calle, Jussi ja Pekka

1. Alkuminuuttien hakemisen jälkeen jakso oli täydellistä MökÄn dominointia erän loppuun asti. Callen ilmiömäinen heittoilta sai alkunsa 4 onnistuneen kolkin merkeissä. Muukin joukkue oli letkeällä pelipäällä Pekan, Anan, Jannen ja Karrun päästessä pisteille. Jakso suvereenisti MökÄlle 21-5.

2. jaksolla Vantaalaiset vieraamme pääsivät mukaan peliin tai pikemminkin päästettiin. Tikkurilaiset jatkoivat makaavalla paikkapuolustuksella pakottaen Äijät hakemaan ratkaisut kauempaa korista.  3 -pinnan heittosirkus jatkuikin kovalla prosentilla Callen ohella Vellun ja Juhan toimesta. Erä isännille 22-19. Taukotilanne mentäessä puoliajalle MökÄlle 43-24.

3. jakso alkoi näyttävästi Juhan ja Callen kolkeilla. Vauhdikkaassa erässä Jussin heittokäsi lämpeni 9 pinnan edestä.  Pekka juoksi vastustajilta karkuun 4 pinnan edestä. Erä Äijille 30-22 ja ottelu jo ratkaisevan tuntuisesti ja suurinumeroisesti 73-46 ennen viimeistä erää.

4. jaksolla Äijen iloisen peli-ilmeen kruunasi 4 onnistunutta kolkkia ja tukku hienoja kuvioita kuin suoraan MökÄn pelikirjasta. Calle viimeisteli onnistuneesti viimeiset kaksi kolkkia ottelun yhdeksästä. Liekö tämä miehen ja MökÄn kautta-aikain ennätys? Viimeinenkin erä MökÄlle 21-20 ja kauden viimeinen kotiottelu pistein 94--66.

Hyvä MökÄ!

Huomioita pelistä: Calle 9 kolkkia ja  MökÄ 15 kolkkia / Hyvä ja rento peli-ilme / Kauden vika kotipeli ja voitto

P(pisteet) / V(virheet) / T(tekut):  Karru 9/2,Esa -/4, Vellu 3/4, Juha 12/1, Ana 2/3, Calle 35/-, Pekka 12/4,  Janne 10/3, Jussi 11/1

Raportoi,

Karru