Hallitus|Valmentajat

otteluselostus MökÄ - Kunnon Miehet

 

Moi !                                                                                            MökÄ - RU Kunnon Miehet 11.10.2013
MökÄlle niukka taisteluvoitto kauden avauspelissä
Viime perjantaina saatiin avattua uusi ja odotettu koriskausi 2013-2014. Paltsilla pelattujen kesäpelien ja alkusyksyn sisäharjoittelun jälkeen Äijät olivat selvästikin valmiita ja hyvin lataantuneita tulevaan 20 ottelun mittaiseen ottelusarjaan. Vieraaksemme Haagaan kauden avauspeliin saimme joukkueen Vantaalta - RU Kunnon Miehet.
Toimitsijoiksi tällä kertaa arpa oli valinnut kirjuriksi Desin ja tuuraavaksi ajanottajaksi Adolfsson Juniorin. Tuttu ja turvallinen tuomarikaksikko Tele & Patomeri tuntuivat olevat vähintäänkin yhtä innokkaita avaamaan kautensa kuin pelaajat.
Vastustajamme olivat meikäläisiä selvästi nuorempia, arvatenkin noin 25 -vuotiaita. Alkulämmittelystä päätellen muutama Kunnon Mies omasi treenattujen lihasten lisäksi aimo annoksen meille niin vaarallista räjähtävää nopeutta. Mökin Äijä puolestaan omassa päässään otti alkulämpöä rauhalliseen omaan tyyliinsä perinteisillä layup:lla korin molemmilta puolilta.
Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Vellu, Kouvo, Jukka, Tero, Mikko,
1. erän ja kauden ensimmäiset pisteet 2+1 upotti pohjaan Vellu. Pelin alku oli varsin tunnustelevaa pelaamista molempien joukkueiden osalta. Teron onnistunut kolkki, Juhan sisään menneet vaparit ja Callen erän loppupuolen 7 viimeistä pinnaa vapauttivat Äijät rentoon menoon. Vastaavasti Kunnon Miehet skoorasivat omassa päässämme, joten erästä tuli tasainen pisteiden mennessä niukasti pinnalla MökÄlle 18-17.
2. erä alkoi vahvalla heittopelillä molempien joukkueiden osalta. Juha vastasi vastustajien kahteen perättäiseen onnistumiseen kaaren takaa. Äijien takamiehet saivat tehdä hartiavoimin töitä pallon ylöstuonnissa, sillä sen verran hanakoita Kunnon Miehet olivat prässäämään hyökkäystämme. Useammin kuin kerran Tero löysi itsensä lattian pinnata ahtaasta pallon mentävästä raosta. Erä Kunnon Miehille pistein 19-17. Puoliajalle siirryttiin tasaisissa merkeissä tappioasemassa 36-35.
3. erä jatkui lyhyen tauon jälkeen tasaisena. 2. erän malliin Juha jatkoi vahvana osoittaen varsin terävää syyskuntoa. Tasaista suorittamista läpi ottelun osoittivat lisäksi tehokkaina Vellu ja Calle. Erä tällä kertaa MökÄlle 14-13. Viimeiseen erään lähdettiin kutkuttavasta tasatilanteesta 49-49.
4. erässä vastustajan voimapelaaja nro 23 ajoi vaarallisesti Äijien korille pitäen Kunnon Miehet mukana pelissä. MökÄn ottelun kymmenestä kolkista kolme tehtiin viimeisessä erässä. Karru onnistui erän lopussa tärkeissä vapareissa, kuten muukin joukkue hyvällä prossalla koko ottelussa. Erän viimeisellä sekunnilla vastustaja pääsi nostamaan harmillisesti korin alta ja tasoittamaan pelin summerin soidessa tilanteeseen 69-69.
Jatkoerässä Äijät jatkoivat samoilla kuumilla pelaajilla jotka pelasivat 4. erän lopussa. Palloa saatiin rauhallisesti kierrätettyä Äijältä Äijälle parasta heittopaikkaa hakien. Erän 6 viimeistä onnistunutta vaparia sinetöivät lopulta ilahduttavasti MökÄlle tiukan mutta ansaitun 4 pinnan voiton ottelun päättyessä pistein 84-80.
Huomioita pelistä:  Voitokas avaus kaudelle / Jatkoaikatrilleri / MökÄ jatkaa vahvana kotona Haagassa
P(pisteet) / V(virheet) / T(tekut): Karru 9/5, Vellu 18/1,Kouvo 2/3, Jukka -/-, Juha 17/4, Ana 0/1,Calle 28/2, Ilkka -/-, Pekka 4/3, Tero 6/1, Mikko -/-
 
Raportoi,
Karru