Hallitus|Valmentajat

otteluselostus MökÄ - Helsinki Basket Team

 

MökÄ – Basket Team Helsinki 05.04.2013

 
MökÄ – Basket Team Helsinki                                 

 

Ottelussa oli isot panokset. Voitolla varmistuisi kauden vähimmäistavoite, ts. yhtä monta voittoa kuin tappiota kaudella. Todistettava oli myös, ettei syyskauden järkyttävän iso tappio ja pieni korisaldo ollut muuta kuin herrasmiesmäinen hyvän tahdon ele joulun alla. 
Paikalle saapui 8 Äijää, joista oli myös riitettävä kiertävään toimitsijatehtävään. Riittävän alkulämmittelyn jälkeen päästiin itse asiaan, aloitusviisikkokarsintaan. Viivakammon selvittivät parhaiten tällä kertaa Vellu, Juha, Pekka, Tero ja Calle. 
Ensimmäisen neljänneksen alku oli Äijille kohtuullisen tahmea, ilmeisesti alkulämmittely oli hoidettu liian tunnollisesti. Vastustajan pelaajan valitettava nilkan vääntyminen alkuvaiheessa keskeytti pelin hetkellisesti. ”Hoitotauon” jälkeen Äijät ryhdistäytyivät hiukan ja saivat pelinsä kulkemaan edes jollakin tavalla. Vellu päätti myös herättää joukkueen ojentamalla pelivälineen hiukan liian voimakkaalla ranneliikkeellä tuomarille. Oikeudenjakaja ei ollut hereillä, pallo päähän ja teku Vellulle. Tilannetta edelsi vastustajan ”kouvomainen” polvipuolustus, joka jäi tuomarilta huomaamatta.  Loppujakso pelailtiin tasatahtiin jakso kuitenkin Äijille 16-14.
 Toisella neljänneksellä joukkueen nuorimmaiset jäsenet päättivät näyttää mitä kaikille tuttu koripallotermi ”kylväminen” oikeasti tarkoittaa. Itse suorittaminen oli kiitettävällä tasolla, osumatarkkuuskin kohdallaan, mutta etu – tai takaraudasta ei jaeta pisteitä. Vastustajat ilmeisesti jäykistyivät tästä rajoittimet pois asenteesta, koska saivat jaksolla aikaiseksi vain 7 pistettä. Onneksi muut Äijät saivat lainaksi palloa sen verran, että jakso Äijille 14-7 ja isolle tauolle mentiin Äijien johtaessa 9 pisteellä.
Tauko sopi paremmin vastustajille, he pääsivät heti kolmannella jaksolla rytmiin kiinni ja kuroivat tasaisesti Äijien eroa kiinni. Suurimmat vaikeudet olivat tällä jaksolla puolustuspäässä, paljon helppoja nopeita ja puolinopeita koreja vastustajille. Hyökkäys toimii kohtuullisesti, siitä osoituksena jaksolla tehdyt 15 pistettä. Vastustaja teki kuitenkin 24 pistettä joten viimeiselle neljännekselle lähdettiin tasatilanteesta. Jakson kuriositeettina Juha ansaitsema ottelun toinen ”Lex Leppänen teku”, ts. viivarikko vapariviivalla.
Ottelussa oli suhteellisen tiukalla linjalla vihelletty virheitä. Neljännellä jaksolla se alkoi huolestuttavasti näkyä Äijien virhesarakkeissa. Joukkueen, ei välttämättä puolustuksen sankarina tunnettu, jäsen yritti tässä vaiheessa ylipuhua kipparin vaihtamaan paikkapuolustukseen virheiden välttämiseksi. Kippari piti onneksi päänsä, ja jakso etenikin tasaisissa merkeissä aina loppusekunneille saakka. Kun ottelua tosissaan ruvettiin ratkaisemaan, Äijät otti käyttöön kaksi täysin erilaista taktista kuviota, josta toinen ei välttämättä pidennä valmentajan elinikää. Tilanteen ollessa 4 pistettä Äijille, aikaa n. minuutti Terolle tuomittiin kaksi vaparia. Hetken mietittyään taktiikkaa, Tero heitti molemmat ohi. Vahva huhu kertoo, että kuvion todellista tarkoitusperää ja hyvyyttä on puitu pitkään illallispöydässä teemalla ”Kuinka isä oikeasti ratkaisi matsin”. Vastustaja sai levyrin, toi pallon nopeasti hyökkäysalueelle ja heitti ”ison” sisään. Tässä vaiheessa otettiin käyttöön toinen taktiikka, pallo sisään heitosta Vellulle. Vellua rikottiin, josta seurauksena kaksi vaparia. Toinen sisään ja ero 2 pistettä. Vastustaja houkuteltiin sitten taktisesti hiukan löysällä puolustuksella tekemään harkitsematon heitto. Ohiheiton jälkeen levyri omille, pallo Vellulle jota rikottiin jälleen kerran. Tällä kertaa ei annettu armon käydä oikeudesta, vaan molemmat sisään, ero 4p. Vastustajan viimeinen merkityksetön heitto summerin soidessa meni sisään, voitto kuitenkin pisteellä Äijille 65-64.  
Pisteet ja virheet
Esa 0/0, Vellu 7/3 (1t), Kouvo 5/4, Jukka 0/0, Juha 6/4, Calle 29/3, Pekka 12/5, Tero 6/3
Raportoi,
Calle