Hallitus|Valmentajat

otteluselostus Fortum - MökÄ

 

Moi !
MökÄ voimaton energisen Fortumin käsittelyssä Keilaniemessä
Vain muutaman päivän kuluttua siitä, kun Äijät olivat kauden avausottelussa kaataneet suurinumeroisesti Eukon kotonaan Haagassa, pelattiin seuraava sarjaottelu Keilaniemessä tutun vastustajamme Fortumin vieraana. Muistissa oli hyvin vuosien varrelta pelatut tiukat keskinäiset ottelut. Näihin on mahtunut yhtälailla kirveleviä tappioita kuin myös niukkoja jatkoaikavoittoja.
Viime viikon tiistain matkamatsiin Espoon itärannikolle saapui täsmällisesti sovitulla kellonlyömällä Äijä –kymmenikkö. Fortumin kokoonpano näytti pysyneen kutakuinkin samana valmentajaa myöten. Kotijoukkue oli fyysiseltä kooltaan numeroa isompi kuin omamme, joten odotettavissa oli hikinen iltapuhde vastustajien pitkien miesten eliminoimisessa korinaluskahinoista.
Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Calle, Pekka, Kouvo, Ville ja Jukka.
1. erän alku muistutti edellisen pelin alkua sikäli, että vastustaja päästettiin helpohkosti vajaan kymmen pisteen karkumatkalle. Jähmeän alun jälkeen Äijät saivat kuitenkin pelijuonesta kiinni ja pääsivät hetkellisesti mukaan peliin. Kouvo oli alusta asti virkeällä pelipäällä ja pelasi kokonaisuudessaan tasapainoisen ottelun. Muita hienouksia ottelusta olikin sitten vaikea löytää, sillä sen verran velttoa, saamatonta ja vaisua MökÄn esitys oli. Erä Fortumille niukasti 12-10.
2. erä oli MökÄlle yhtä tuskaa. Callelta oli unohtanut heittokäsi kotiin Munkkaan ja muilta taasen jotkin muut tärkeät ruumiinosat ties minne. Fortum oli jokaisella pelin osa-alueella vahvempi. Erästä jäi varsin vähän raportoitavaa jälkipolville ja aineistoa muistelmakirjoituksiin. Erä tylysti Fortumille pistein 19-7. Ottelun puoliaikatulos  31-17.
3. erä näytti siltä, että pisteitä ei erässä MökÄn osalta saada laisinkaan aikaiseksi, kunnes Karru rikkoi vihdoin kuparisen heittämällä vaparin sisään. Yhteispelistä ei ollut tietoakaan, taktiikasta puhumattakaan. Äijiltä katastrofaalinen erä, jonka Fortum vei lopulta pistein 21-5. Isäntien johto ennen viimeistä erää 52-22.
4. erä oli MökÄltä ottelun vähiten huono.  Vellu ja Pekka pääsivät viimeisellä kymmenellä minuutilla juoksemaan tukun pisteitä tilanteessa, jossa vastustajan johtoasema oli 30 pinnan luokkaa. Analta myös muutama hyvä läpiajo ennen päätössummerin soimista. Erä MökÄlle 18-16 ja koko matsi Fortumille 68-40.
Huomioita pelistä:  Kouvon hyvä peli / Romahdus ja tappio / Huono peli – huono selostus
Pisteet: Karru 1, Vellu 6, Kouvo 4, Jukka 2, Ana 4, Calle 4, Pekka 8, Ville 11
Virheet: Vellu 3, Kouvo 1, Ana 2, Mikko 1
Raportoi,
Karru