Hallitus|Valmentajat

otteluselostus Mafia - MökÄ

 

Moi !
Mafia nimensä mukaisesti listi vaisun MökÄn vieraspelissä Vantaalla
Tuskin olimme toipuneet kauden avaustappiosta, kun jo seuraava sarjapeli pelattiin Mafiaa vastaan viime keskiviikkona Vantaan Länsimäen koululla. Täydenkuun loistaessa  syyspimeällä taivaalla löysi tiensä kippari Jukan johdolla Vantaan perukoille, ja edellisen pelin tapaan, yhdeksän Äijän kokoonpano.
Kuin ennakoiden tulevaa peliä lämmittelyn setapit juostiin varsin verkkaisesti lönkötellen. Näytti siltä kuin Äijät olisivat olleet puolihorroksessa tai ainakin hiukan nukuksissa. Sitä vastoin kookkaat ja meitä reilusti nuoremmat vastustajamme tuntuivat puhkuvan energiaa kauden ensimmäisen pelin alla.
Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Jukka, Karru, Juha, Jalle ja Calle.
1. erän alkusekunnit osoittivat jo heti alkuunsa ottelun suunnan. Mafia tuli voimalla ja tehokkaasti hyökäten koriamme kohden laiskan puolustuksemme avustuksella. Ensimmäiset viisi minuuttia MökÄ sai pidettyä kuitenkin pelin melko tasaisena, kiitos hyvän yhteispelin hyökkäyspäässä. Ottelun edetessä pelimme luonne muuttui ja muistutti enemmänkin yksityisyrittäjyyttä kuin joukkuepelaamista. Kouvon läpi ottelun esittämä energinen pelaaminen palkittiin onnistuneella kakkosella, joka lähti Kouvon lempipaikalta heti vapariviivan tuntumasta. Erä Mafialle selvin numeroin 26-14.
2. erä ei muuttanut pelin asetelmia, päinvastoin. Edes Callen takomat pisteet eivät pitäneet MökÄä pystyssä, sillä lähes jokainen vastustajan hyökkäys päättyi koriin. Erän puolivälissä Jallen onnistunut kolkki ei sekään tällä kertaa sytyttänyt joukkuetta. Erä Mafialle 21-12. Erätauolle siirryttiin Mafian johtaessa selvin numeroin 47-26.
3. erässä peli hiukan tasaantui Mafian johtaessa parinkymmenen pinnan kaulan turvin. Mikko raatoi tapansa mukaan puolustuspäässä ja siinä ohessa heitti tyylikkään vapariviivalta lähteneen kakkosen. Muuten onnistumiset olivat vähissä. Hyvätkään yksittäiset suoritukset eivät tällä kertaa auttaneet kovassa puristuksessa ollutta MökÄä. Erä kotijoukkueelle 18-16.
4:n erään lähdettäessä 23 pisteen tappioasemassa toivottiin lähinnä pikaista ottelun päättymistä. Ottelun viimeiset minuutit olivat pitkiä rökäletappion häämöttäessä edessä. Viimeinen erä jälleen selkeästi Mafialle 22-16 koko ottelun mennessä paremmille vastustajille lopulta selvin numeroin 87-58.
Huomioita pelistä: / Vaisu MökÄ / Missä on joukkuepelaaminen ja taistelutahto / kaksi peliä – kaksi tappiota
Pisteet: Karru 6, Calle 25, Vellu 5, Kouvo 2, Juha 8, Jalle 5, Pasi 5, Mikko 2
Raportoi,
Karru