Hallitus|Valmentajat

otteluselostus IKLU - MökÄ

 

Moi !
Äijien kunto loppui kesken viime sunnuntain vieraspelissä Karkkilassa
Matkamatsiin lähdettiin perinteiseen tyyliin sunnuntai-iltapäivänä hyvissä ajoin Rigarilta 2 autolla. Ana ja Vellu olivat liikkeellä omalla autolla ja tulivat puolestaan suoraan Karkkilan liikuntahallille. Rookie Juha oli oikeaoppisesti varustautunut pitkään matkaan kotimatkalle varatulla pussikaljalla. Jouluvalojen loistaessa lempeästi Karkkilan keskustan kaduilla saavuimme hyvissä ajoin pelipaikalle, jonka koriskenttä osoittautui kooltaan vähintäänkin kansainväliset mitat täyttäväksi.
Vastassa oli varsin kookkaalta näyttävä karkkilalaisista nuorehkoista miehistä koostuva 12 pelaajan joukkue. MökÄ oli saanut liikkeelle tiiviin 8 Äijän kokoonpanon, joten vauhtia kentällä oli luvassa jokaiselle MökÄläiselle. Vastustajan pelaajien joukosta erottautui erityisesti jo heti alkulämmittelyssä pelaaja nro 24, jonka pituudeksi osattiin kertoa peräti 218 senttiä! Paikalle Karkkilan liikuntahallille oli kertynyt myös yleisöä, joten ilmassa oli todellista urheilujuhlan tuntua.
Aloitusviisikko suoritetun vaparikarsinnan jälkeen: Karru, Juha, Jukka, Mikko ja Ana.
1. erän alku oli MökÄn osalta heikko, sillä kotijoukkue nappasi hyvän heittopelin myötä nopeasti kymmenen pisteen johtoaseman. Kaksi erän alkuun sisään heitettyä kolkkia selvästikin vapautti karkkilalaisten pelin jo heti ottelun alkuminuuteilla. MökÄstä Juha jatkoi edellisen pelin lopun hyvää heittopeliä upottamalla kaksi kolkkia peräkkäin vastustajan koriin. Juhan lisäksi Karru ja Vellu heittivät muutaman korin mieheen Anan ja Jukan ohella. Miespuolustuksemme ei pitänyt, jonka seurauksena selvästikin nopeampi kotijoukkue pääsi juoksemaan muutamia helppoja nopeita. Erä IKLUlle selvin numeroin 29-18.
2. erässä siirryttiin kipparin käskystä paikkapuolustukseen, joka osoittautui hyväksi taktiseksi vedoksi. Selvästikään karkkilalaiset eivät olleet harjoitelleet paikan murtamista, sillä niin tahmeaksi heidän pelinsä meni. MökÄ puolestaan pyöritti tuloksekkaasti omaa rauhallista hyökkäyspään rulettia. Onnistumisia nähtiin Karrun, Vellun ja Kouvon toimesta. Kouvo oli hyvällä pelipäällä josta osoituksena mm. erehtymätön heittopeli läpi ottelun. Erän viimeisellä sekunnilla nähtiin kauden kori, jonka käynnisti Vellu syöttämällä Karrulle laitaan kolkkiviivalle, josta puolestaan Karru jatkoi alasivukierteisellä yhdenkäden alavempautuksella suoraan sukkana koriin. Katsomon kohahdusten ja vastustajien vilpittömien onnitteluiden jälkeen erä hyvin taistelleelle ja taktisesti viisaasti pelanneelle MökÄlle pistein 15-8. Erätauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa tilanteessa 37-33.
3. erässä jatkettiin siitä mihin edellisessä erässä jäätiin. Puolustuksemme oli kuin muuri ja vastustajan hollantilainen jättiläinenkin pystyttiin pitämään etenkin Juhan toimesta aseettomana korin edustalla. Calle löysi heittojyvän, josta osoituksena peräti kolme perättäistä kolkkia ja 13 tehtyä pinnaa. Erä jälleen MökÄlle pistein 17-8. Erätauolle siirryttiin MökÄn viiden pinnan johtoasemassa tilanteessa 50-45.
4:s erässä loppui MökÄn puhti ja kondis ja erän alku IKLUlle peräti 10-0. IKLU lisäsi pelitempoa ja kovensi otteitaan sillä seurauksella, että Äijien virhetili alkoi täyttyä IKLUn päästessä tekemään helppoja pisteitä vapariviivalta. Viimeinen erä selvästi IKLUlle 25-9 joukkueen viedessä vaiherikkaan pelin lopulta 70-59.
Huomioita pelistä: / Viimeisen erän hyytyminen – MökÄn kunto loppui / hyvä paikkapuolustus
Pisteet: Jukka 8, Karru 10, Kouvo 4, Vellu 9, Ana 2, Calle 15, Juha 11
Raportoi, Karru