Pelaajan silmin: Leipureita ja rangaistusvankeja
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niinpä päätökseen on tullut myös ihastuttavan pitkä ja rauhallinen hiljaiselo tällä palstalla. Kirjoittajalle lomailu näppäinten naputtelusta ja näytön tapittelusta on ollut erinomaisen virkistävää, mutta erityisen auvoinen tämä seisaus lienee sittenkin ollut lukijoiden näkökulmasta. Jo toivottomaksi tavaksi tulleet, pituudellaan nälkä-, valo- ja eittämättä tavallisetkin vuodet naurunalaisiksi saattavat, mutta samalla sisällöltään ja soinniltaan kovin virttyneet virkkeet näet selättänevät säälimättä karaistuneimmankin blogibongarin. Poikkeuksellisen mittavan hengähdystauon aikana hamstratun pirteyden ja pitkämielisyyden turvin kuitenkin taas ehkä yhden jaksaa kirjoittaa ja lukeakin, joten valmistautukaa hidassoutuiseen sukellukseen allekirjoittaneen ajatuksenvirran syvimpiin syövereihin. Kyllä, kielikuva on ontuva, melkeinpä jalaton ja kukaties kädetönkin, mutta terveraajaisia ei reserveistä löytynyt. Kuka nyt soutaen sukeltelisi tai sukeltaen soutelisi. Eihän siitä mitään tulisi, eikä näytä tulevan tämän kappaleen lopettamisestakaan, ennen kuin nyt.
Uusi Korisliiga-kausi vaanii kirjoitushetkellä aivan kulman takana, ja niin itse joukkueen kuin tukiorganisaationkin koneiston rattaat ovat pyörineet jo hyvän aikaa. Pientä öljyämistä ainakin ensin mainittu vielä kaipaa, mutta ajankohdalle ominaiseen tapaan voiteluongelmat kyllä valvottanevat liigan konemestareita kautta linjan. Ei siis syytä huoleen. Koneesta ei osia puutu, eikä pahasti rikkinäisiäkään ole. Uusia osasia on sitten viime kauden ja kirjoituksen kuitenkin haalittu muutama, ja niiden toinen toistaan ilahduttavammista ominaisuuksista sekä liittämisestä kokoonpanoon samoin kuin koko karmeuden toimintakuntoon laittamisesta onkin asiaa luvassa. Niin, suomeksi sanottuna seuraavassa siis käsitellään uusia pelaajia ja joukkueen valmistautumista kauteen.
Luonnollista lienee aloittaa senttimetreissäkin mitattuna kesän kookkaimmasta Torpan haaviin uineesta vonkaleesta. Hän ei esittelyjä kaipaa, eikä niitä näin ollen tiedossa olekaan. Jos on tämän kirjoituksen löytänyt ja tänne asti jaksanut lukea, tietää varmasti, kenestä on kyse. Uskolliseen tyyliini asiasta melkoisesti poiketen tahdon tässä yhteydessä ilmaista närkästykseni siitä, kuinka henkilöt, jotka eivät esittelijänsä mukaan esittelyjä kaipaa, melkeinpä poikkeuksetta esitellään painokkaasti ja pitkäsanaisesti välittömästi mainitun esittelyntarpeettomuustoteamuksen perään tai kenties jo sitä ennen. Yrittäisivät päättää, kaivataanko niitä oikein vai ei. Takaisin raiteille. Tämä konkari tuo ja on jo tuonutkin ryhtiä ja ruutia koko joukkueen toimintaan, eritoten tietysti edesottamuksiin pelikentällä. Varmojen, väkevien ja viekkaiden peliesitystensä lisäksi hänellä on ladata tiskiin vankka kokemus ja näkemys huippukoripallosta, eikä hänen merkitystään joukkueelle voikaan lukea miltään nimen perään tulostetulta tilastoriviltä.
ToPo-paitaa Hanno – niin, nyt se esittely sieltä sitten tuli – ei ole vielä tositoimissa päässyt kantamaan, mutta on silti jo ehtinyt tuoda joukkueeseen jotakin ehdottoman positiivista. Syntymäpäivälleen sattuneella, Kotkaan suuntautuneella harjoituspelireissulla hän nimittäin lanseerasi uuden tavan, joka velvoittaa jokaisen tuomaan omana syntymäpäivänään koko joukkueelle mieleistään, maltilliseen juhlintaan soveltuvaa suuhunpantavaa. Tuolloin saimme tietysti nauttia miehen itsensä mukanaan tuomia, mitä makoisimpia tarjoomuksia, mistä suuret kiitokset leipurille! Melkeinpä heti perään, seuraavana tiistaina, koitti jo seuraavien kestien aika, kun merkkipäiväänsä viettänyt Homppa Pounds villitsi väkijoukon hikisten harjoitusten jälkimainingeissa kääretortun ja vadelmamehun valloittavalla yhdistelmällä.
Myös GM Puke Wallden, hieronta- ynnä huolto-osaston tehomies Allu Hakanto sekä pelureista Eero Lehtinen, Santtu Haanpää ja juuri tämän jupinan julkaisupäivänä uudelle vuosiluvulle kiihdyttänyt, takaisin kotoiseen Kisahalliin tiensä löytänyt Elias Kajander ovat jo joukkuetta kerenneet kestitä, joten ajoitus tämän hämmästyttävän nopeasti perinteeksi muodostuneen tavan alullepanossa oli suorastaan maaginen. Allekirjoittaneen yksin muodostaman asiantuntijaraadin myöntämä tunnustus kaikin puolin parhaista toistaiseksi tarjoilluista paakkelseista ojennetaan mansikoin ja suklaarusinoin koristellun, lähestulkoon koripalloilijankorkuisen täytekakun joukkueen tuhottavaksi tuoneelle kondiittori Haanpäälle, olkoonkin, että ”äiti vähän auttoi”.
Heikkoa ja horjuvaa aasinsiltaa, tuota kyvyttömän kynäniekan suosikkirakennelmaa pitkin huoleti hypähdellen siirrytäänkin ihmettelemään jo keittiössä taitonsa todistaneen Santtu Haanpään muita avuja. Valppaimmat ovat kenties ennättäneet jo miekkosen pelaajaesittelyn näiltä samaisilta Torpan Poikain Internet-sivuilta lukea, mutta puserrettakoon tuo paketti vielä jonkinlaisen tiivistys- taikka tislauslaitteiston läpi ja todetaan, että heittää mies osaa, mutta ei siinä kaikki. Tämä yksinkertaisen, mutta niin kovin tehokkaan heittoharhautuksen ja sitä seuraavan korille kävelyvauhtia purjehtimisen käyttöönsä valjastanut Keravan kolli on taitava peluri ja mitä mukavin veikko, joten eihän tässä muuta voi kuin hykerrellä tyytyväisenä. Santtu vahvistaa ToPo:n jo muutenkin laajaa rintamaa, mikä puolestaan vaikeuttaa vastustajien puolustukseen ryhmittymistä entisestään.
Tuohon rintamaan on värvätty myös liukas ja tehokas kaksikko Ameriikan-maalta. Jokseenkin yksitoikkoiseksi ylistyslauluksihan tämä menee, mutta duoa Trotter-Smith ei voi olla kehumatta. Ensin mainittu on kovissa liigoissa kannuksensa lunastanut takamies, joka on paitsi rauhallinen pelinrakentelija ja pitelemätön pistenikkari, myös ensiluokkainen pallorosvo. Obien pitkät ja nopeat kädet rankaisevat hetkeksikin herpaantuvaa pallonkäsittelijää armotta.
Parivaljakon toinen puolisko Corey Smith puolestaan on kuin koripallo kädessä syntynyt Riku Kiri. Poikkeuksellisen monipuolisella hyökkäysarsenaalilla operoiva Smith on yhdistelmä taitoa, ketteryyttä ja sanalla sanoen raakaa voimaa. Corey raivaa halutessaan tiensä puolustuksen läpi korille kuin nelosen ratikka Munkasta Kisikselle, paljon ripeämmin tosin. Jos raiteilla on este, niin vikkelä ja ennen kaikkea voimakas spin-move vie poikkeusreitille hetkessä, eikä matkanteko häiriinny. Pieni sormenheristys Coreyn suuntaan on kehuista huolimatta kuitenkin paikallaan, sillä miehen työskentely joukkueen hyökkäyskuvioiden sisäistämiseksi ja oikeaoppiseksi toteuttamiseksi on jättänyt vielä hitusen toivomisen varaa. Kehitettävää tällä alueella on kylläkin ihan koko joukkueella, joten tämän topakampiin toruihin ei yhdestä pelaajasta puhuttaessa passaa ryhtyä.
Ennen liigakauden alkua on joukkue ehtinyt jo testata taitojaan ja kuntoaan melkoisessa joukossa harjoitus- ja Cup-otteluita. Takana jo päättyneen Suomen Cup-taipaleen lisäksi on ainakin retki Kotkaan ToPo:n viime kauden korinalusjyrän, Isaac Spencerin, vieraaksi, jo perinteeksi muodostunut harjoitusturnaus Eestin Rakveressa sekä kahden ottelun rupeama Loimaalla.
Rakveressa vastaan asteli muun muassa rapakon takaa asti vanhalle mantereelle hinautunut Oklahoma Impact, joka ainakin itselleni oli hienoinen pettymys. Jostain syystä odotin veret seisauttavia atleetteja ja henkeäsalpaavia pallotaitureita, mutta tarjolla olikin vain tavallisia kuolevaisia, jotka lopulta voitimme kohtuullisen helposti, vaikka eroa taisikin olla vain kymmenisen pistettä. Ainoana joukosta jäi mieleen 30 pistettä tililleen kerännyt Eze Andrews, joka jatkoi Rakvere Spordikompleksista bongattujen Kylmä rinki-sarjan hahmojen kaksoisolentojen sarjaa rastapäisen, pyörätuoliin tuomitun Augustus Hillin ulkonäköä onnistuneesti, joskin kenties tahtomattaan ja tietämättään jäljitellen. Ensimmäisenä paikkansa tähän harvojen ja valittujen galleriaan lunastaneen look-a-liken uskollisimmat lukijat varmasti muistavatkin, mutta mainittakoon satunnaiskävijöille vielä, että edellisellä visiitillä Rakveressa ihmetystä herätti Jefferson Keanea erehdyttävästi muistuttanut Lappeenrannan NMKY:n jenkkipeluri HL Coleman.
Vaihtelevanlaatuisia tarinoita pre-seasonilta riittäisi varmasti ikuisuuksiin tai ainakin kirjoitushetkeä seuraavaan aamuun, joka sekin tässä uhkaavasti lähestyy, asti, mutta johonkin on raja vedettävä ja piste laitettava, joten koko joukko aiheita bussimatkoista kiihkeine kiertopokeririnkeineen ja Ässä Sandbergin yllättävän onnistuneine leffavalintoineen aina doping-testaajien hetkellistä kummastusta herättäneisiin arvontamenetelmiin saakka jää vaille tarkempaa sorkintaa. Jatkoa kuitenkin on joskus hamassa tulevaisuudessa taas luvassa aiheesta, jota kirjoittajaparka ei itsekään osaa taikka uskalla vielä edes arvata, joten pysykää kanavalla, vaikka vakioitua lepakkoaikaa ei tarinan seuraavalle osalle olekaan tarjolla.
Hyvää yötä,
Antti Jumppanen