Pelaajan silmin: Helsingin huipulla
...maantieteellisestikin. Kesän ja alkusyksyn oheisharjoittelussa olennaista osaa nimittäin on näytellyt kaupunkimme korkein paikka, Malminkartanon huippu, jota myös Jätemäeksi tituleerataan sen rakennusjätteiden muodostaman sisuksen vuoksi. Erityisen tutuksi joukkueelle on tullut huipulle johtavat 426 puista askelmaa, jotka paikoittaisesta vinoudestaan ja äkillisesti vaihtelevasta jyrkkyydestään huolimatta ovat tarjonneet oivan ympäristön kunnonkohotukselle ja itsensä ruoskimiselle. Olenpa kerran taiteilijanurani aikana vatsalaukkunikin tuon uljaan kukkulan laelle tyhjentänyt iloisen reippailun päätteeksi. Niinpä en vieläkään ole voinut lakata ihmettelemästä ja jollain tavalla ihailemasta mäkeä tasaisesti miehittäviä tuulipukukansan edustajia, joilla tuskin on pienintäkään huippu- tai muunkaan urheilun asettamaa kannustetta saati velvoitetta astua ensimmäisellekään askelmalle, mutta silti kipuavat VAPAAEHTOISESTI huipulle asti kerta toisensa jälkeen. Hatunnosto siis heille.
Porrasjuoksuista, spurteista, ylämäkijuoksuista, jalkapallosta ja kenties muista, tässä mainitsematta jääneistä kuluneen kesän ohjelmanumeroista huolimatta pääpaino harjoittelussa on kuitenkin luonnollisesti ollut koripallossa. Harjoituskauden aikana joukkueen karkeloihin on tiensä löytänyt mitä kirjavin tukku palloilijoita, ja vierailulla onkin käynyt muiden muassa Jerald Fieldsin tulevan kauden seurakaveri Jamar Wilson, Salon Vilppaassa nyttemmin häärinyt yksityisyrittäjä Amani Daanish sekä suomalaisosastolta maajoukkuekvartetti Möttölä-Haanpää-Kotti-Huff. Kovia sparraajia on siis kaikilla pelipaikoilla ollut tarjolla, ja ainakin viimeksi mainittu taisi allekirjoittaneellekin tarjoilla jokusen donkin niin sanotusti naamaan.
Vaihtelevasta osanottajajoukosta johtuen perustaitojen ja - elaamisen harjoittelu varastivat kesäkuukausina odotetusti pääosan, mikä varmasti monelle oli tervetullutta vaihtelua kaudella ymmärrettävistä syistä harrastettavalle oman ja vastustajan pelin joskus kovinkin huolelliselle pureskelulle. Vapaa pelaaminen sen suuremmin kuvioiden onnistumisesta huolehtimatta on aina ollut mieleeni, enkä ennen viimevuotista Torppaan siirtymistäni muita pelitapoja oikeastaan tuntenutkaan tai ainakaan hallinnut. Järjestelmällisyyttä ja jonkinasteista kuriakin olen toki oppinut ymmärtämään ja arvostamaan, ja näin kauden kynnyksellä joukkueeseemme juurtumassa oleva iloinen ja yksinkertaiseen liikkumiseen perustuva pelitapa onkin mielestäni oiva sekoitus kurinalaisuutta ja luovuutta.
Mainittu kesäharjoittelupumppu ei kuitenkaan houkutellut pelkkiä vierailijoita, vaan Torpan verkkoon ui kesän siirtomarkkinoilta useampikin vonkale. Tähtipaidan pukee alkavalla kaudella ensimmäistä kertaa tai pienien harharetkien jälkeen uudestaan päälleen ainakin nelikko Lehtinen-Kyllönen-Pounds-Sandberg, mitä viime kauden rungon säilymiseen yhdistettynä pidän jopa pienen riemunkiljahduksen arvoisena uutisena. Miekkoset ovat sulautuneet joukkueeseen jokseenkin esteittä taikka hidasteitta, ja miksipä eivät olisi.
Nuoriherra Pounds on jo ehtinyt osoittaa käyttökelpoisuutensa kentän ulkopuolellakin ja onkin ottanut kontolleen niin tunteikkaat suihkuballadit kuin vivahteikkaan Salatut elämät-sarjan tapahtumien kertaustuokionkin. Paluumuuttaja Jake Kyllönen puolestaan moottoroi takamiestoverinsa Ipe Pehkosen kanssa edellisen kirjoitukseni innoittamana joukkueen sisäisen nimeäni koskevan kyselyn, jonka tuloksena löytyi ainakin yksi ristimänimeäni muistinsa syövereistä onkimaan kykenemätön soturi, nimittäin Pande Majala. Voitin siis itsekseni lyömäni vedon, hurraa! Ei se mitään Pande, erään hyvän ystäväni äiti luuli vielä hiljattain nimeni olevan Antti Jumppanen, ja hämmästys oli suuri, kun totuus viimein paljastui.
Päätään edelliskappaleessa nostaneen, kirjoittajaa itseäänkin jo nyppimään alkaneen egoismin nujertamiseksi siirryttäköön vielä lyhyesti muihin aiheisiin. Aamuharjoitukset nimittäin pyörähtivät käyntiin kotvan aikaa sitten erityisesti alati kiireisen Timi Heinosen hektistä päivärytmiä sekoittamaan. Heräämisvaikeuksia ensimmäisinä aamuina oli itse kullakin, mutta tempoaan viime kaudesta ainakin hetkellisesti nostaneet treenit kyllä viimeistään karistivat unihiekat paikalle hinautuneiden silmistä. Harjoitteissa on aamuharjoituksille ominaiseen tapaan keskitytty pääasiassa korintekoon eri tavoin, mikä passaakin erinomaisesti ainakin kirjoittajalle, jolle pallon pussiin toimittaminen on perinteisesti ollut aikamoista tervanjuontia.
Tosipelien alun läheisyydestä kielii myös yhden miehen hieronta- ynnä huolto-osasto Aleksi Hakannon paluu kesälaitumilta takaisin sorvin ääreen, mikä erityisesti hierontapöytää ahkerimmin kuormittavien pelimannien mieltä kovasti lämmittää.
Loppusanojen kirjoitushetkellä Suomen jalkapallomaajoukkueen iltapuhde on juuri alkamassa ja kiire ruudun ääreen on kova, joten hitusen töksähtävän lopetuksen uhallakin päätän jaaritteluni tähän jo orastavan katastrofaaliseen virkkeeseen ja harmitteluihin siitä, että tyytyminen on juuri tuohon mainittuun potkupalloon niin ikään kohta alkavan koripallon EM-karsintaottelun Bulgaria-Suomi sijaan.
Penkkiurheilutunnelmissa,
Jump
Edit: Kirjoittamisen ja julkaisun välillä urhomme kerkesivät mittelöistänsä jo suoriutumaan, ja tuloksenahan oli siis yksi kappale tasapelejä ja yhtä monta tappiota.