Hallitus|Valmentajat

ToPo juoksi voittoon HyPosta lauantaina

24.11.2014

Niina keräsi tehot 17/15 johdattaen ToPon voittoon HyPosta

ToPo Naiset oli lauantaina HyPoa parempi lukemin 75-59. ToPo paineli ensimmäisen erän 24-7, eikä enää päästänyt HyPoa takaisin peliin missään vaiheessa.

Lauantaina Kisahalliin ToPo Naisten vieraaksi saapui hyvän alkukauden pelannut Hyvinkään Ponteva. Myös kotijoukkue ToPo lähti lauantain otteluun hyvässä vireessä viiden ottelun voittoputki takanaan. Myös huilijoukot pienenivät tähän peliin, kun Vilja Kesänen ja Vennu Pursiainen saatiin takaisin kannustusjoukoista kentälle. Ylösheitosta lähtien kotijoukkueella oli kuitenkin parempi vauhti ja meno koko ensimmäisen kympin. ToPo puolusti HyPon pelaajat jatkuvasti vaikeisiin heittopaikkoihin, eikä antanut yhtään irtopalloa ilmaiseksi. Samalla toiseen päähän juostiin muutama nätti nopea ja pallo liikkui hyökkäyksessä hyvin pelaajalta toiselle. ToPo voitti ensimmäisen erän suvereenisti 24-7.

Toiselle kympille HyPo löi kehään paikkapuolustuksen ja onnstuikin sillä hidastamaan ToPon koritehtailua. ToPo piti kuitenkin puolustuspäänsä kunnossa, eikä päästänyt HyPoa kuromaan ensimmäisellä erällä hankittua eroa kiinni. Toinen kymppi pelattiin tasan 13-13 ja puoliajalle siirryttiin lukemissa 37- 20. Kotijoukkueelta etenkin korinaluskaksikko Niina Laaksonen ja Heta Korpivaara pelasivat vahvan avauspuolikkaan.

Kolmannella jaksolla pelin juoni ei juurikaan muuttunut. ToPo alkoi löytää lääkkeitä HyPon paikkapuolsutusta vastaan ja koreja alkoi taas syntyä hieman kovempaan tahtiin. Puolustuksessa jaksettiin jatkaa siitä, mihin edellisellä erällä jäätiin. Kolmas kymppi ToPolle 20-14 ja viimeiselle neljännekselle siirrytiin kotijoukkueen 23 pisteen johdossa.

Viimeinenkään kymppi ei enää yllätyksiä tarjonnut. HyPo sai vihdoin maalihanoja hieman auki ja ToPo kierrätti koko rotaatiota kentällä. Vieraat voittivat viimeisen erän 18-25 ja sai siten hieman kurottua eroa pienemmäksi. Koko ottelu meni kuitenkin selkeästi kotijoukkueen nimiin 75-59 ja ToPon voittoputki venyi nyt kuuden ottelun mittaiseksi.

Kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittiin vahvan pelin molemmissa päissä kenttää pelannut Niina Laaksonen (17/15), joka haki taas ihan huimia levypalloja, joskus kaikkien yli ja joskus sillasta. Myös Heta Korpivaara jatkoi tehokasta kauttaan kooten 20 pistettä ja 10 levyä. Vilja Kesänen teki pikku huilin jälkeen hyvän come backin ja naulasi näteillä hypäreillä 14 pinnaa ja kääräisi oheen 4 levyä. Kaksinumeroisille pinnoille pääsi myös hienosti pelannut Henrika Suhonen, joka viileän rauhallisesti viimeisteli 12 pistettä ja neljä levyä hyvän puolustuspelin ohessa.

HyPon parhaana palkittiin vierailijoista ainoana kaksinumeroisille pisteille päässyt Taru Tuukkanen (14/10).

Jukka Ikosen ottamia kuvia ottelusta voit käydä katsomassa tästä linkistä.

ToPolla on ensi viikonloppuna edessään tuplakierros. Lauantaina 29.11. Kisahalliin saapuu vieraita Vimpelistä ja sunnuntaina matkustetaan Lappeenrantaan Catzin vieraaksi. Eli la ToPo-ViVe klo 16:00 ja su Catz-ToPo klo 14:00