Hallitus|Valmentajat

ToPo lopulta vahvempi dramaattisessa TuRi-ottelussa

3.2.2014

Ottelun alkoi lupaavasti kotijoukkueelle, vaikka selkeää eroa ei saatu syntymään ensimmäisellä jaksolla (20-16). Toisen jakson vei puolestaan turkulaiset, jotka rokottivat heti kotijoukkueen menetyksistä. Jakso vieraille (10-19)

Ottelutauon aikana ei ToPo löytänyt sitä joukkuepelaamisen iloa, jota on totuttu näkemään. Liekkö lauantain tappio vienyt mehut vai mikä oli, kun pelaaminen tuntui väkinäiseltä puurtamiselta. TuRi napsi pisteitä, ja hääri levyn alla rohkeasti. Vierailla oli selkeä voittamisen halu, joka todellakin näkyi katsomoon ja pistetaululle. Jakso Riennolle (17-24).

Viimeisen jakson alkaessa ToPo oli antanut 12 pisteen etumatkan turkulaisille. Sitten alkoi tapahtua, ja kotijoukkue kiri väkisin rinnalle. Vajaa kolme minuuttia ennen vihellystä parketilla nähtiin tuiki harvinainen painiottelu. TuRin pitelemätön La'Keisha Sutton (siihen mennessä naksuttanut 20 pistettä) sai ToPon tasoituskorin jälkeen syötön käsiinsä, kun Vennu Hölttä häiritsi Suttonia. Pallo irtosi ja pyöri pitkin lattiaa, kunnes väkivahva Laaksonen sulkelsi pallon perään kannoillaan Sutton. Ärsyyntynyt Sutton alkoi tilanteessa mätkimään Niinaa, joka taisteli pallosta lattialla. Tuomarin antoi EUn Suttonille ja meni rauhoittamaan tilannetta, kunnes Suttonin hermot pettivät täysin ja hän tönäisi tuomaria. Vihellys ja suihkukomennus Suttonille!

Kaksi * kaksi vapaaheittoa Niinalle ja ToPolle sisäänheitto. Tuloksena 5 pisteen hyökkäys ja peli oli sillä selvä, kun TuRin pasmat sekosivat episodista. Lopputulos ToPolle 73-70. 

Kotijoukkueen parasta antia esittivät Niina Laaksonen tuplatuplallaan 23/18 levaria, Ashlee Roberson 18/6/8 riistoa ja Vilma Kesänen 13/8 syöttöä. Laura Saarinen esiintyi ensimmäistä kertaa Kisahallissa ToPon kokoonpanossa tällä kaudella ja avasi pistetilinsä. Onneksi olkoon Laura!

TuRin vahvoina lenkkeinä hääri kaikesta huolimatta La'Keisha Sutton 20 pisteellään ja Sofia Palander tuplatuplallaan 13/13 levaria.

ToPo jatkaa kolmantena sarjassa 24 pisteellään ja TuRi toiseksi viimeisenä 8 pisteellä. 

ToPo kohtaa ensi lauantaina jälleen Ääneskosken Huiman, nyt vieraissa, jolle ToPo hävisi lauantaina. Joukkueen on keksittävä uudet kujeet Brandi Davisin pitelemiseksi, joka säkitti Kisahallissa peräti 37 pistettä.