Hallitus|Valmentajat

ToPoN peittosi Espoon jännitysottelussa

17.12.2011

Kuva:Tytti Nuoramo
Iloisia topolaisilmeitä Kisahallissa
Kaisa Valtakari

Naisjoukkuettamme viime viikot vaivanneet loukkaantumiset olivat näkyneet edellisissä otteluissamme, mutta vihdoinkin joukkue sai kurssinsa kääntymään. Ensimmäinen jakso ei tosin luvannut hyvää, mutta pikkuhiljaa joukkue sai pelijuonesta kiinni ja Espoo joutui taipumaan.

Etukäteen tiedettiin, että pelistä on tulossa jännittävä ja haastava koitos. Niina Laaksosen korinaluspelaaminen  ja Venlakaisa Höltän heitot piti saada aisoihin.

Ensimmäinen kolme minuuttinen ei ollut hääviä koripalloilua Topolta sillä Espoo johti jo 11-3. Pikkuhiljaa Peren komennossa olleet tyttäremme alkoivat saada pelijuonesta kiinni ja hilasivat itsensä aivan Espoon kantaan kiinni. Tauolle mentiin Topon johdossa 34-28, kun Kaisa Valtakarin säkitys vain upposi ja upposi.

Kolmannella jaksolla ToPon johto kasvoi ja parhaimmillaan johdimme lähes 20 pisteellä. Espoon kiri alkoi viimeisellä neljänneksellä, ja viisi minuuttia ennen loppua eroa oli enää seitsemän pistettä.  Aikalisällä saatujen komentojen ja rauhoittamisen seurauksena
ToPo piti pintansa ja voitti ottelun 81–67 (34–28).

Kentän tähti oli Kaisa Valtakari (19/5/3 syöttöä), jota tukivat loistavasti pelanneet Sophie Weckström (15/3/3 syöttöä/3 riistoa) ja Laura Saarinen (13/7/4 syöttöä). Myös Hanna Valkeinen (7/2/1) onnistui tärkeissä paikoissa. Espoo Teamia piti pinnalla Niina Laaksonen (19/12).