Hallitus|Valmentajat

Jyväskylä kaatui miesten divarissa

17.11.2011

Sauli Silvonen

ToPo Akatemia otti keskiviikkona hienon 89 – 74 voiton matkapelissä BC Jyväskylästä. Varsinkin ottelun ensimmäinen ja kolmas jakso oli joukkueelta hienoa peliä. Ilahduttavaa esityksessä oli se, että joukkueen nuorisokaarti alkaa tottua miesten I divisioonan meininkiin.

ToPo Akatemia lähti miesten I divisioonaan joukkueella, jossa kokeneempien pelimannien rinnalla ottelevat myös junioripelaajat. Valmennuskaksikko Eero Nikkarinen – Aapo Heinonen onkin toteuttanut ajatusta alkukauden.  Syksy on vaatinut joukkueelta uskoa kehitykseen. Kaksi viimeistä peliä on näyttänyt, että kehitystä on tapahtunut. Vihdoin keskiviikkona nimittäin tärppäsi hienolla vierasvoitolla. 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Ensimmäisellä jaksolla 17 pisteen ero
 
Ottelun alku oli ToPo:lta hieman tahmea mutta Jyväskylän BCJ: n 4- 0 johdon jälkeen alkoi tapahtua. Sauli Silvosen parilla hienolla kolkilla ja Julius Rajalan hypärillä ToPo meni johtoon ottelussa. Alexis Lavastida, Harri Hohteri ja Joel Heinikoski jatkoivat rohkeilla ratkaisuillaan. Väliin säestivät Mikko Jämsä ja Lavastida kolkeillaan sekä Rajala ja Mika Nuolivirta. ToPo johti ottelua jakson päätyttyä 30 – 13 ja BCJ:n odotettiin heräävän.
 
Toisella jaksolla herättelyä yrittikin BCJ:n jenkkivahvistus Lance Storss, joka naulasi jakson alkuun kolmosen. ToPo ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt. Loistopelin pelannut Rajala upotti kolkin ja perään Silvosen loistoesityöstä kakkosen. Tämän jälkeen toimi kaksikko Lavastida ja kentälle tullut Aapeli Huovinen. Perinteisestä takaovesta pallo sisään. Jakson puolivälissä hyökkäyspäätä kannattelivat rohkeasti tilanteissa haastanut Juuso Kauppinen ja kaksi kolmosta upottanut Silvonen.
 
Jakson loppupuolella tykytyksiä ToPo leirissä aiheutti hyvin puolustaneen Hohterin neljäs virhe. Mutta ToPo:n nuoret pitkät miehet Topias Suortti, Rajala ja Nuolivirta täyttivät hyvin Hohterin jättämää aukkoa.  Lavastidan aivan lopussa tehdyllä kakkosella mentiin tauolle 49 – 36 ToPo johdossa.  
 
Kolmas jakso hienoa korista ToPo:lta
 
Kolmannen jakson alussa Rajala – Silvonen kaksikko jatkoi huimia esityksiään. Alkuun Rajan riisto ja hyökkäyksestä hieno kakkonen Silvosen erinomaisesta esityöstä. Tämän jälkeen Rajala – Nuolivirta kaksikko hoiteli puolustuspäässä pallon ToPolle, Rajala iski hyökkäyspäässä korin, taas hyvästä jatkoliikkeestä Heinikosken passaamana. Poikien peli oli korista parhaimmillaan.
 
Myös Heinikoski oli keskiviikkona tikissä. Hän oli jatkuvilla ajoillaan hankala pideltävä BCJ:lle. Tästä yksi osoitus oli kolmannen jakson puolivälin kori. Loppujaksolla hyökkäyspään isäntinä olivat sitten Kauppinen ja Rajala. Kolmas jakso päättyi ToPo:lle tilanteessa 73 – 48.
 
Neljännellä jaksolla BCJ yritti pyristellä vielä siirtymällä paikkapuolustukseen. Tämä tehosi hieman alussa mutta aktiivinen ToPo sai ajettua BCJ:lle virheitä niin, että jyväskyläläisten joukkuevirheet olivat täynnä jo muutamassa minuutissa.
 
Aikansa paikkaan totuttauduttuaan ToPo alkoi saada juonesta kiinni ja pallon kierrätyksellä syntyi hyviä heittopaikkoja. Heinikoski naulasi kolkin ja Huovinen pääsi hyvällä haastolla vapariviivalle. Lavastidan kolmonen ja Rajalan kakkonen pitivät BCJ:n sopivan matkan päässä. Huovisen vapareilla eroa oli jakson puolivälissä edelleen 25 pistettä. Siitä ToPo hieman hellitti ja lopun vapareilla Suortti viimeisteli lopputulokseksi 89 – 74.
 
Ottelu oli kaiken kaikkiaan ToPo Akatemialta rohkaiseva esitys. Sarjassa joukkue nousi nyt kymmenenneksi ohi Säynätsalon ja BCJ:n . Joukkueelle tulee varmasti kauden mittaan vielä vaikeitakin pelejä mutta tästä on hyvä jatkaa kohti viikonvaihdetta. Silloin I divisioonassa kohdataan sunnuntaina erityisen hankalassa kotisalissa Säynätsalon Riento. A-poikien SM-sarjassa on vuorossa lauantaina vieraspeli Salon Vilpasta vastaan.
 
 
BC Jyväskylä – ToPo Akatemia
 
75 - 89
13-30, 23-19, 12-24, 27-16
 
Ottelun tilastot löydät täältä:
 
 
Sarjataulukko:
 

Nr
Joukkue

V/T

Sarjapisteet

1.

7/0

14

2.

6/1

12

3.

5/1

10

4.

4/2

8

5.

4/3

8

6.

3/4

6

7.

3/3

6

8.

3/4

6

9.

2/5

4

10.

2/6

4

11.

1/7

2

12.

1/5

2