Hallitus|Valmentajat

A-pojat: ToPo SM-sarjaan - Torppa valtakunnalliseen divariin

2.10.2011

A-poikien SM-karsintaviikonloppu oli menestyksekäs, sillä molemmat karsintaan osallistuneet joukkueet saavuttivat tavoitteensa. Nokian lohkossa pelannut ToPo meni puhtaalla pelillä SM-sarjaan ja Malmin lohkossa taistellut Torppa pelasi paikan valtakunnalliseen I divisoonaan.

 Nokian lohkossa pelannut ToPo lähti sunnuntain peliin KTP:tä vastaan allaan kaksi voittoa lauantailta. Ennakkoon Kotka tiedettiin lohkon pahimmaksi vastukseksi, olihan se ennakkorankattu kuudenneksi. ToPo:n rankkaus oli viides.

ToPo aloitti ottelun hieman uneliaasti. KTP johti ottelun alussa mutta ensijakson lopussa ToPo terästäytyi. Ensimmäinen jakso ToPo:lle 19 - 12 ja tauolle mentiin ToPo johdossa 43 - 37.

Kolmannella jaksolla ToPo yritti ratkaista ottelun mutta KTP tuli koko ajan kantaan. Kolmannen jakson jälkeen ero oli edelleen kuusi pistettä tilanteessa 71 - 65.

Neljännen jakson lopussa KTP meni kolmen pisteen johtoon mutta Julius Rajalan kolkilla mentiin jatkoajalle tilanteessa 88 - 88.

Jatkoajalla ToPo otti jo 7 pisteen johdon mutta värikkäiden vaiheiden kotkalaiset tulivat vielä voittotaistoon. Lopulta ToPo kuitenkin voitti ottelun korein 102 - 100.

Ottelu oli kaiken kaikkiaan hieno koko joukkueen taistelu. ToPo:laisten ilme oli tässä ottelussa ja koko turnauksessa erittäin positiivinen. Kotka voitolla ToPo varmisti myös paikkansa SM-sarjassa.

Viimeinen ottelu Karkkilan Urheilijoita vastaan oli hankala, koska ottelussa ei ollut enää panosta SM-sarjapaikan suhteen. ToPo kuitenkin jaksoi puristaa ottelusta 87 - 66 voiton.

ToPo:laisten pisteet KTP ottelussa

ToPo - KTP 102 - 100 ja

Aapeli Huovinen 22, Calle Adolfsson 3, Mici Eestilä 5, Joni Herrala 10, Juuso Kauppinen 6, Topias Suortti 7, Mika Nuolivirta 12, Mikko Jämsä 16 ja Julius Rajala 21.

Topolaisten pisteet KaU ottelussa

ToPo - KaU 87 - 66

Aapeli Huovinen 8, Calle Adolfsson 6, Mici Eestilä 4, Joni Herrala 9, Juuso Kauppinen 21, Topias Suortti 7, Mika Nuolivirta 16, Mikko Jämsä 2 ja Julius Rajala 14.

Torpalle paikka valtakunnalliseen I divisioonaan

Malmin lohkossa karsinut Torppa saavutti myös tavoitteensa eli paikan valtakunnalliseen I divisoonaan. Joukkueen lauantain taisteluvoitto Tampereen Pyrintö II:sta riitti tähän, kun tamperelaiset hävisivät sunnuntaina molemmat ottelunsa.

Torppa taisteli sunnuntaina lohkon voittanutta HNMKY:tä vastaa mutta rutistus riitti ottelun puoliväliin. Sen jälkeen Namika meni menojaan voittaen lopulta ottelun korein 88 - 53.

Toisessa sunnuntain pelissä Torppa taisteli hienosti Namikan ohella lohkosta SM-sarjaan päässyttä Kaarinan Uraa vastaan. Ottelu ratkesi lopulta vasta neljännen jakson alussa. Ura voitti ottelun lopulta lukemin 86 -73.

Kaiken kaikkiaan joukkueen esitys karsinnoissa oli rohkaiseva. Joukkue pelaa ikäisekseen järkevää koripalloa.

Molempien Eero Nikkarisen ja Aapo Heinosen luotsaamien munkkalaisjoukkueiden onkin hyvä jatkaa tästä kohti SM-sarjaa ja valtakunnalista divaria. Viikonvaihde oli erittäin onnistunut ja rohkaiseva tulevaa kautta ajatellen. Seuran kehitysprojektiin kuuluu tiivisti myös pelit miesten I divisioonassa.

Torppalaisten pisteet HNMKY ottelussa:

Torppa- HNMKY  53 - 88

Elias Eerikinharju 13, Antti Lankinen 12, Aleksi Kantonen 12, Joakim Jousisto 10, Otto Teileri 4, Karl Engelvuori 2, Rasmus Malmgren, Totti Tyynelä, Nikolas Rajala ja Thomas Westerholm

Torppalaisten pisteet Ura ottelussa:

Ura Basket - Torppa 86 - 73

Aleksi Kantonen 24, Joakim Jousisto 12, Thomas Westerholm 10, Karl Engelvuori 9, Antti Lankinen 8, Elias Eerikinharju 4, Otto Teileri 4, Nikolas Rajala 2, Totti Tyynelä ja Rasmus Malmgren.

Nokian lohkon sarjataulukko:

    
1.ToPo4/08
2.KTP3/16
3.BC Nokia I1/32
4.Karkkilan Urheilijat1/32
5.Lappeenrannan NMKY1/32

 

Malmin lohkon sarjataulukko:

1.HNMKY4/08
2.Ura Basket3/16
3.HoNsU2/24
4.Torppa1/32
5.Pyrintö II0/40

 

A-poikien SM-sarjassa pelaavat kaudella 2011 - 2012

Tampereen Pyrintö, Turun NMKY,  Helsingin NKKY, Kaarinan Ura, Salo Vilpas, Namika Lahti, ToPo, Kotkan KTP, Tapiolan Honka Espoosta sekä Järvenpään JKS.

A-poikien valtakunnallisessa I divisioonassa pelaavat kaudella 2011-2012

Espoon EBT, FoKoPo Forssa, Vantaan PuHu, Helsingin Wartti Basket, BC Nokia, Karkkilan Urheilijat, Torppa, HoNsU Jyväskylä, BJ Warriors Helsinki ja Kouvot Kouvola.